Maalin. Niin, nähkääs täti-kulta, ei ollut alussa niinkään helppoa saada isääni myöntymään minun tänne tulooni. Isällä on eräs hyvä avu, jonka nimi on varovaisuus ja sitte on hänellä lemmikki, jonka nimi on Ruuna. Ja kun isä nyt tietää, että Akselilla on pikku tarkoituksia — ja sitte tiesi hän vielä että Ruuna jo tänään on ollut Vaksalassa. Mutta minä rukoilin niin kauniisti, niin mitäs isän auttoi?
Moonika. Anna tänne muhvisi.
Maalin. Odota hiukan tätikulta niin saat kuulla. Vihdoin pääsin sitte lähtemään, mutta ajatteles, kun ajan metsän läpi, mitä näen — koko tiepuoli on täynnä sinivuokkoja ja ihan puolipaleltuneina. Kas tässä — niitä on koko muhvi täynnä.
Moonika. Voi käpyseni — kiitoksia paljon.
Maalin. Olli renki sai ihan vähän väliin — ja kyllä hän pikkusen murisikin — mutta näes hänkin on ollut viime talvesta asti niin kovin ihastunut Akseliin ja sitä paitsi on isä sanonut, että kun minä olen ajelemassa on minun tahtoni hänen tahtonsa. Eikä minua sitä paitsi ollut kielletty — ja saa kai joskus ominpäinkin toimia.
Moonika. Ominpäin? Niinkuin et sinä tarpeeksi aina omaa päätäsi seuraisi.
Maalin. Arvelin, että eiköhän ne tädit koristele Akselin pöytää ja silloin ei kukkaset ole yhtään haitaksi viheriän seassa.
Moonika. Päin vastoin.
Maalin. Tarjotaanko kahvia vai teetä?
Moonika. Kahvia, tyttöseni.