Maalin. Sitä parempi. Minä pidän kahvista paljon enemmän kuin teestä, Mutta kahvia minä osaan keittää sellaista, että laitan hänet ihan ihastuksiin.
Moonika. Kylläpä sinä olet laittanut niin että hän on jo ihan tarpeeksi ihastunut. Mutta älähän nyt koettele viehätysvoimaasi, sillä silloinhan joutuisi Sally, tuo rehellinen sielu ihan pois suunniltaan. Hän on nyt juuri täydessä puuhassa, ei kissakaan saisi nyt tunkeutua heidän välilleen.
Maalin. Sitä kilttiä Sally-tätiä. Vai on hän kyökissä. Menen heti häntä tervehtimään. No, mutta mitenkäs Akselin laita on? Eikös hän ole jo puolet suorittanut?
Moonika. Niinpä on, pikkuseni, ja kuuluihan ne menneen koko hyvästi. Mutta näes pahimmat aineet on hänen tänä iltapuolena suoritettava. Sekä kasvioppi, että matematiikki. (Kuiskaa). Kasvioppia minä en vähääkään pelkää, sillä katsoppas, täällä asuu eräs vanha yliopiston apulaisopettaja, herra Allen, joka itse ei ole niin mitään, luonnollisesti; mutta hän on hiukan sukua kasviopin dosentille. Ja minä olen ollut niin kauhean kohtelias hänelle, että hän ihan varmaan sanoo jonkun hyvän sanan Akselin puolesta sopivassa tilaisuudessa sisarensapojalle. Mutta, varjelkoon — tässä minä seison lavertelemassa, niin ettet saa ottaa edes palttoota päältäsi. No, — katsoppas vaan! Silkkiä! — Sinä hyvä lapsi.
Maalin. Niin, niin — onhan tänään juhlapäivä, tätikulta, ja sentähden puin itseni niin hienosti kuin suinkin taisin.
Moonika. Pidät siis todellakin Akselista?
Maalin. Voiko täti sitä epäilläkään?
Moonika. Rakas, rakas lapsi! Aksel sanoo aina, että sinä et lainkaan välitä hänestä ja siitä on hän niin murheissaan ja huolissaan — — mutta enkös minä aina ole sanonut, että Maalin on vaan järkevä pikkutyttö, joka ei lupaa mitään, johon iso pappa-äijä ehkei antaisi suostumustaan. Maalinilla on kyllä sydäntä, minä sanon — ja päälliseksi silmät päässä.
Maalin. Niin — niin — katsokaas täti, minä rakastan Akselia niinkuin veljeä.
Moonika. Vaan niinkuin veljeä?