"Minäpä tunnen lain ja asetukset ja niissä sanotaan, että ellei velallinen voi hankkia velkojalle samanlaista rahaa tai tavaraa kuin tältä velaksi sai, niin on velkojan vallassa ottaa muuta lajia palkkioksi. Sillä perustuksella minä sinulta nyt tahdon ottaa lehmän, koska sinulla kuitenkaan ei rahaa ole."
"En tiedä, mitä mahtanee laki sanoa, vaan kyllä se on sillä puheella, että minä en lehmää anna, ennenkuin vallesmanni tulee sen myymään. Kun vuotat moniaita kuukausia, niin kyllä sitten rahassa maksan velkani."
"Vai niin, sinä olet niin itsepintainen. Mutta tiedä, että jos minua kovin vastustelet, siitä tulee sinulle pahat seuraukset."
Sen sanottuaan poistuu lautamies, menee suoraan navettaan, ottaa sieltä lehmän ja lähtee sitä kotiaan viemään.
Lehmän oikea omistaja ei voi muuta kuin karvain mielin katsella lautamiehen omavaltaista menettelyä. Hänen tekisi mieli kyllä alkaa käräjäjuttu tätä vastaan, mutta pelkää kuitenkin, että tämä tottuneena käräjänkäviänä, kaikenlaisia verukkeita ja mutkia käyttämällä, voisi vierittää kaiken syyn päältään. Ei ole hyvä tulla tekemisiin niin mahtavan miehen kuin Rantalehon Juhon kanssa.
Lautamies kotia tultuaan viepi tuomansa lehmän navettaan ja käypi sitten sisälle huoneeseensa. Sieltä hän hakee esille täysinäisen viinapullon, ainoan, joka vielä on jälillä, ja rupeaa itsekseen ryypiskelemään. Saatuaan tulen piippuunsa, vetelee hän tyytyväisenä savuja ja muutamia ryyppyjä juotuaan heittäypi hän pitkäkseen sängyn kannelle. Mutta yht'äkkiä johtuu joku ikävä asia hänelle mieleen, hän nousee äkkiä ylös ja rupeaa levottomana kävelemään edestakasin lattialla. Pian kuitenkin hänen mielensä taas muuttuu ja rauhoittuneena hän istahtaa sängyn laidalle.
Silloin pistää hänelle päähän lähteä kylpemään. Hän laittaa sanan piika
Anna Liisalle, että tämän pitää hetikohta panna sauna lämpiämään.
Kylpyä odotellessaan hän tyydyttelee viinahimoaan tiheään pullosta maistelemalla, koettaen siten tyydyttää rauhattomia ajatuksiaan, vaan nepä ovat meren aaltojen kaltaiset, jotka milloin, äkkimyrskyn synnyttyä, raivoisesti pauhaavat ja vimmatusti eteenpäin syöksyvät, milloin taasen, myrskyn ohi mentyä, rauhallisesti vierivät ja vähitellen tyyntyvät.
Rantalehon Juho toisinaan tuskautuneena ajattelee, kuinka jotkut tohtivat sitkeästi häntä vastustaa ja aikaansaavat sen, ettei hän voi toteuttaa kaikkia aikeitaan; toisinaan hän taas mielihyvällä miettii, kuinka toiset pitkittä mutkitta suostuvat hänen tuumiinsa ja kuinka hän on saanut jonkun asian onnistumaan aivan mielensä mukaisesti ainoastaan joitakin pieniä verukkeita käyttämällä.
Toisinaan tuntuu häntä omatunto hiukan vaivaavan jostakin vääryydestä ja hän alkaa jo vähän katua tekojaan. Mutta silmänräpäyksen ajan kuluttua on hänen mielensä taas muuttunut ja hän miettii ajatuksissaan taas jotakin uutta omavaltaista tekoa.