KYLÄN MAHTAVIN.
Kihlakunnan lautamies Rantalehon Juho istuu pullo kourassa huoneessaan sängyn laidalla ja tuon tuostakin viinakultaa maistellen muistelee velallisiaan ja mitä hänellä on heiltä saada. Varsinkin suututtaa häntä, ettei Kuuselan Aappo ole vielä tehnyt mitään asiaa velkansa maksusta.
"Sepä nyt kumma", miettii hän ja nousee äkkiä kävelemään, vilkkaasti liikutellen silmiään ja silmäkulmiaan rypistäen, "ettei Aappo maksa minulle velkaansa milloin minä vaan tahdon! Minä tahdon sen häneltä vielä tänä päivänä ja hänen täytyy maksaa; siinä ei auta mikään. Onpa täytynyt muittenkin mukautua tahtoni mukaan, eikä Aaponkaan auta vastaan ponnistella."
Mielihyvällä hän sitten ajattelee, kuinka hän usein on saanut tahtonsa toteentumaan ja kuinka suuri hänen vaikutusvoimansa on; ja tyytyväisenä hän istahtaa taas entiselle paikalleen.
Hän muistelee, kuinka hän käräjissä monesti on voittanut asiansa, vaikk'ei se ole aina ollut oikeakaan, ainoastaan oman taitonsa ja toisen taitamattomuuden tähden.
"Minä olen tottunut käskemään ja vallitsemaan kylässäni", miettii hän itseensä tyytyväisenä, "ja kyläläiset, siivoja ja hyvänluontoisia kun ovat, antavat minun menetellä itsensä kanssa melkein miten tahansa. Minun sanani on melkein sama kuin kylän päätös. Minä olen kylän mahtavin mies, eikä olekaan ilman syytä minua ruvettu kutsumaan liikanimeltä 'kuvernööriksi'. Mutta vielä mahtavampi olen ennen ollut, silloin kun tulin isännäksi tähän Rantalehon taloon. Silloin kelpasi elellä, kun metsä tuotti runsaasti rahoja ja pellot antoivat hyvin viljaa. Tämä maahan onkin kylän paraimpia. Mutta eipä se enää paljoa tuota, sillä metsää on tullut liiaksi haaskatuksi ja niin hyvin maatilukset kuin rakennukset ovat päässeet rappeutumaan. Varallisuus on siis melkoisesti vähentynyt. — Vaan senpä vuoksi juuri on syytä olla kova velallisia kohtaan. Minä lähden hetikohta Aapon luokse itse ulosottamaan saatavani, kun hän ei hyvällä ruvenne maksamaan."
Aapon luokse tultuaan lautamies, kun ei voi tältä rahaa saada, vaatii lehmän.
"Minä en rupea lehmääni antamaan velasta, jonka määrä tuskin vastaa puoltakaan lehmän hintaa", väittää velallinen vastaan.
"Ei siinä auta mikään", vastaa silloin lautamies, silmäkulmiaan rypistäen ja katsoen tuimasti silmiin. "Kun et hyvällä antane, minä vien väkisellä."
"Siihen ei sinulla liene oikeutta. Eipä ole ennenkään kuultu, että kukaan ilman laillista tuomiota saapi toisen omaa ottaa."