Elsa tulee tietenkin hyvin iloiseksi tästä uutisesta ja riemuitsee mielessään, kun tietää kohta saavansa nähdä Laurin. Lämpimästi sykähtää hänen nuori sydämmensä, suu vetäytyy iloisempaan hymyilyyn, silmiin ilmaantuu kirkkaampi ja lempeämpi loiste ja poskille nousee heleämpi puna tuon odotetun sydämmen esineen kohta tapahtuvan tulon johdosta.
Mäntyläiset ja Korkeavaaralaiset hyvästelevät toisiaan sekä Elsaa ja lähtevät matkaan kumpikin eri suunnille, Mäntyläiset järven poikki soutelemaan ja Korkeavaaralaiset koskea alas menemään, laskumies vakavana perässä.
Elsa jääpi paikoilleen ja katselee heidän jälkeensä, katselee miten vene mukavasti hyppelehtää kosken kovissa laineissa, jotka nopeasti sitä eteenpäin työntävät, ja miten paljon hitaammasti Mäntylän vene etenee nyt jo tyyntynyttä järven selkää pitkin.
Nojautuen muutamaa koivua vasten, jonka lehdet vielä hiljalleen värähtelevät, seisoo Elsa niemen nenässä ja silmäilee lapsuutensa tuttuja seutuja ja varsinkin usein sattuu hänen katseensa koskelle päin. Sieltähän ne Saarelaisetkin kohta tulevat. Mahtavina vierivät korkeat aallot, syöksyvät rajusti eteenpäin hyrskyten ja vaahdoten; rynnistävät toisinaan kallioita vasten ja syytävät silloin vesisateita korkealle ilmaan.
Kosken rannoille rakennettujen kivimöljäin takana kohoavat korkeat jokitörmät, joitten rinteitä kaunistavat tiheässä kasvavat pensaikot, lehtevät koivut ja korkeat petäjät, ja miellyttävä tuore tuoksu leviää metsästä. Monet lintuset visertelevät iloisesti iltalaulujaan vaalean vihreillä puitten oksilla, toiset iloisina lentää lehahtavat puusta puuhun, hyppelevät oksalta toiselle, riemuiten illan ihanuudesta. Muuan onkimies seisoo tanakkana kivimöljän päällä, pitkä onkivapa kädessään, ja pyytää koskesta kaloja sekä katselee vesissä suin, miten iso komea lohi palavimmassa kosken kuohussa koholle hypähtää, miten kohta sen jälkeen vähän pienempi taimen saman tempun tekee ja miten harri sieppaa perhon muutamassa vähän tyyneemmässä paikassa… Käypipä muuan kilttu onkeenkin ja onkimies nakkaa sen sievästi maalle. Huvitettuna työstään ja tuntematta muusta vastusta kuin sääskistä hän onkiessaan siirtyy kosken kuvetta alaspäin, kulkien möljää pitkin, kunnes viimmein saapuu sen päähän. Silloin käyvät törmät jyrkemmiksi ja muuttuvat viimmein kymmenen sylen korkuisiksi äkkijyrkiksi, pystysuoriksi kallioseiniksi, joitten päällä siellä täällä kallion kolosta iänikuiset petäjät juhlallisina ylentelevät latvojaan taivasta kohti. Noita jyrkkiä kalliorantoja ei mikään ihminen voisi ylös kamuta ja sen vuoksi onkimies onkineen heti möljän päähän tultuaan kiipeää törmän päälle ja katoaa vihdoin näkymättömiin puitten taakse. Onpa varsin juhlallista ja mieluista katsella kaikkea tuota, jokea ja sen mahtavia rantoja, kuohuvaa koskea ja sen hyrskyviä laineita kesäisen ilta-auringon hohteessa.
Sattuupa Elsa silmäelemään järvelle päinkin ja antaa katseensa kiitää pitkin rasvatyyntä pintaa, yli suurten selkäin, rannasta toiseen, niemestä niemeen, saaresta saareen. Varsin kauniilta näyttää vaalean punainen kirkko järven takana tuolla niemen nenässä koivujen keskellä ja punamullattu talo siellä likellä korkean vaaran huipulla sekä pitkän välimatkan päästä siitä pari kolme muutakin taloa kukin korkealla mäellä. Etäällä niitten takana siintää pienenä joku yksinäinen kartano ja siellä täällä metsästä nousee hyvin sakea savu joistakin vasta paloon pannuista tervahaudoista.
Jommoinenkin liike on järvellä. Vene toisensa perästä kiitää yli selän, mikä mennen kirkon puolelle järveä, mikä sieltä tännepäin soutaen, mikä muuten järvellä kulkien. Näkyy siellä muutamia nuottaveneitäkin, joista toiset yhdessä kohti kelluilevat rinnakkain, toiset taas kiireesti etenevät toisistaan ja sitten taas yhtyvät, kun niiden nuottamiehet par'aikaa parvea potkevat. Tuolla niemen kupeella mies ja vaimo ovat verkon laskussa. Tuolla selkäkarin ja niemen väliä kulkee hiljoksellen vene, jossa istuu tyytyväisen ja rauhallisen näköisinä pari henkeä, toinen laskien reimiä järveen, toinen soutaen. Tuolla lahden perällä uiskentelee rauhallisesti parvi vesilintuja, emä poikineen, kenenkään niitä ahdistamatta. Rantamatalikolla telmivät ahvenet ja siiat iloissaan, muikkuparvet pitävät värettä ja hotit ja husut pirahtelevat somasti, tuhansittain tuikahtaen koholle; pitkin tyyntä selkää värähtääpi veden kalvo usein kalojen liikkeistä. Kalalokki lentää liitelee korkealla ilmassa, vaanien järvestä kaloja, ja äkkiä tuikahtaa nuolena sieltä alas sekä lentää sitten pois siian poika kynsissään.
Elsa on sangen huvitettu katselemisestaan, tuntee, kuinka sydämmensä lämpenee kauniin kesäillan ja tuttujen seutujen näkemisen vaikutuksesta, tuntee olevansa erinomaisen tyytyväisellä ja rauhallisella mielellä sekä ajattelee, kuinka silloin on tuntuva hupaiselta, kun Saarelaiset ilmaantuvat näille kotoisille vesille ja Lauri reippaana ja uljaana laskee veneensä tänne niemen nenään.
Samalla huomaa hän vieressään Rantalehon karjan, joka palaa pitkältä kiertokulultaan ja on menossa kotia kohti. Hän silittelee Kellokasta, joka sattuu lähinnä olemaan, taputtelee sitä ystävällisesti kaulalle ja hyväilee, niinkuin oli monesti ennenkin tehnyt, sekä ajattelee, kuinka hupaiselta on silloin tuntuva, kun hän emäntänä Laurin kodissa saapi lypsää ja hoitaa omia lehmiään.
Silloin luopi hän katseensa taas joelle päin ja kummastelee, kun ei Saarelaisia jo ala näkyä. Mutta samalla näkyy kaukana kosken alla vene hitaasti lähenevän, korkean kallioseinän vierite kulkien. Elsa tuntee kohta tuliat Saarelaisiksi ja silloin sykähtää hänen nuori sydämmensä ilosta ja hänen ennestään punoittavat poskensa tulevat yhä punaisemmiksi. Hän näkee, kuinka Lauri rivakasti soutaa ja Saarelan Matti perässä voimakkaasti huopailee. Heillä on varsin vaikeata nousu siinä kalliotörmäin kohalla, kun siinä on niin syvä, ettei sauvotakaan saata, ja souto taas väkevän virran vuoksi käypi kovin raskaaksi. Mutta tottuneet kun ovat sellaiset luonnon vastukset voittamaan, pääsevät he pääsemistään ylemmäksi, ja möljän varrelle tultuaan, kun Lauri paksusta köydestä venettä vetää, hyvin etukumarassa astuen, ja Matti jälempänä rompsiana astelee, joutuu heillä matka tavallisen jalkamiehen nopeudella, vaikka ärjyvä koski kovasti koettaa riuhtoella venettä alaspäin.