"Oulussako te viimmeksi olette heitä tavanneet?"
"Ka, Oulussa. Aika pulskan näköisenä ja pystypäisenä näkyi Lauri astelevan katuja pitkin. Se käski minun sanoa sinulle, siinä tapauksessa että me ennen kotia kerkeämme ja sattuisimme sinun näkemään, jotta hän on tervennä ja hyvissä voimissa kaupunkiin saapunut ja toivoo samanlaisena kohta sinun taas näkevänsä."
"Miksikä se Elsa noin tarkkaan Saarelaisista kyselee?" kysyy Eera. "Ja mitä hänellä on Laurin kanssa asioita?"
"Mitäkö!… Eikö morsiammella ole aina asioita sulhonsa kanssa?"
"Morsiammella!… Vai on se Elsa Laurin morsian!… ja minä tässä äsken rupesin arvelemaan, että tuossapa olisi minulla tarjona kaunis morsian, vaan mitenkään nyt käynee?"
"Mitenhän käynee!" vastaa Elsa naurusuin. "Eipä se taida enää olla toista kertaa tarjolla, joka kerran on toiselle luvattu."
"Niinkö lienee hullusti asia! Häätynee minun sitten muualta lempilintu itselleni hakea, kun en täältä saanut."
"Ka, tuoltapa tuo näkyy laskumies tulevan!" huomaa samassa Matti.
Elsa käypi ensiksi laskumiestä vastaan ja kysyy tältä: "Eikö sattunut
Saarelaisia vielä näkymään?"
"Nyt et tarvitse enää kau'an vuottaa", vastaa laskumies ja käypi
Mäntyläisille ja Korkeavaaralaisille kättä antamaan. "Tuonne tulivat he
Aiton alle juuri kun minä läksin sieltä tännepäin astumaan; sinne
jäivät vielä levähtelemään."