"Menkääpä niitä sisälle kutsumaan!"
Puhemies meni ja palasi kohta taas, nuori mies ja nainen muassaan.
"No, onko teillä tosi aie yhteen mennä?" kysyi pastori nuorilta, kun nämä ensin olivat häntä tervehtineet.
"Ka, semmoinenhan se olisi aie", vastasi heti sulhasmies.
"No, mitä tyttö sanoo?"
"Minulla kyllä", vastasi tyttö, lennättäen katseensa ympäri huonetta ja sen sisustusta silmäellen, "ei ole ollutkaan mitään semmoista aietta. Nämä toiset aivan puoli väkisellä ottivat minun mukaansa, eivätkä aivan selvään sanoneetkaan, missä asioissa tänne lähtivät; sanoivat vaan, että lähdetään lystiä ajelemaan kirkolle. — — Minä en ole kuulutuksille panoa ajatellutkaan, enkä kyllä aio tälle miehelle mennä — — —"
"Mitä sinä tyhjää! Olethan sinä jo ennen luvannut", väitti kummastunut puhemies ja sulhasmies seisoi yhä enemmän kummissaan ja katseli suurin silmin tyttöön, jotta mitä se nyt ajattelee, kun noin puhuu.
"Enpähän. En minä ole vaimoksi luvannut mennä, enkä haluakaan hänelle mennä."
"Niin, vaan minäpä voin hankkia todistajia siihen, että olet luvannut."
"Saa niitä hankkia vaikka kuinka paljon, vaan ei minua väkisellä kuitenkaan kuulutuksille panna."