"No, mutta Anni, mitä Herran tähden sinä nyt hulluttelet!" sanoi sulhasmies hämillään. "Miks'ei sinulla sovi minulle tulla?"
"Siksi kun ei haluta."
Pastori naurahti ja ajatteli, että sattuukin niitä somia tapauksia näkemään virka-ajallaan, sanoi sitten: "Eihän siis asiasta voi tulla mitään, kun ei tyttö anna suostumustaan."
Kun sekä puhemies että se, jonka puolesta hän puhui, näkivät, ett'eivät he mitenkään voineet tyttöä tuumiinsa taivuttaa, ei heillä tullut muu neuvoksi kuin tyhjin toimin lähteä pappilasta pois ajamaan.
Mutta he olivat tuolle tytölle, joka niin sitkeästi oli vastustanut heidän tuumiaan, niin äkeissään, ett'eivät aikoneetkaan häntä rekeensä enää ottaa. Kahden he vaan istahtivat kumpikin reen perään ja peittelivät itseään hyvin veltien sisään.
"No, mihinkä minä?" kysyi silloin tyttö.
"Mene minne haluat!" vastasi puhemies. "Meidän rekeemme sinulla kyllä ei enää asiaa ole."
"Hyvä ihme kuitenkin! Kun te olette kerran minun tänne tuoneetkin, niin pitää teidän samalla lailla poiskin viedä."
"Sinähän olet pilannut koko meidän asiamme. Syytä siis itseäsi, ett'et mukaan pääse! Sillä ehdollahan me sinun otimmekin, että lupautuisit Matille. — — Hyvästi nyt!"
Sen sanottuaan nyhjäsi puhemies hevosta suitsista ja lähti ajamaan. Anni käydä kaaloi jälessä, astui paksulumista tietä pitkin ja huusi pian heille taas: "Älkää jättäkö! Ottakaa mukaan! En minä uskalla yksin kulkea."