Puhemies pidätteli hevosta ja vastasi uhotellen: "Kulje nyt yksin. Ethän tuota äsken kumppanista huolinut, vaikka oli tarjolla ja hyvä olikin."
"Vielä ilkeätte pilkatakin! Ottakaa nyt mukaanne vaikka kannoillekaan. Minua peloittaa pimeässä yksin kulkea ja pianhan se väsymyskin tulee, kun on niin paksusti lunta tiellä. Kehtaatteko todella niin armottomia olla, että jätätte minun tielle yksikseni aivan nääntymään!"
"Kukahan se meistä armottomin lienee!" sanoi silloin Matti. "Itsehän äsken et tuntenut mitään armoa minua kohtaan. Koska sinä olet jäykkä, niin mekin tahdomme olla yhtä jäykkiä. Turhaa on sinun pyytääkään rekeen päästä, jos et vaan lupaa minulle morsiammeksi ruveta, lupaatko?"
"En."
"Pysy sitten siellä! Koska sinä kiellät, niin mekin kiellämme", sanoi puhemies ja kiirehti taas hevosta menemään.
Anni juoksi jälkeen itkussa silmin ja huusi taas, ett'eivät jättäisi ja oikein rukoilemalla rukoili päästäksensä rekeen ja sanoi lupailevansa melkein mitä tahansa, kun vaan pääsisi.
"Lupaatko minulle morsiammeksi ruveta, niin pääset", sanoi taas Matti ja puhemies seisotteli hevosta.
"Mitä sinä minua kiusaat! Enhän minä sitä voi luvata."
"Mitä sinulla sitten on minua vastaan?"
"Mitä kaikkea lieneekin! — — — Huononlainenpa se on sinun asuinpaikkasikin, niin ikävän näköinen, että siellä minulla ei haluttaisi päivääkään asua."