"Vai jo kävi metsän kuningas. Tekikö suuriakin vahingoita?"
"Tekihän: tuolta naapurista kaatoi paraan lehmän, ja onpa useita lampaitakin tappanut. Ylikylällä kuuluu muutamasta talosta kaksikin lehmää hävittäneen."
"Kylläpä se karhu rohkeaksi rupesikin. Ei tuota vielä kirkonkylällä kuulunut."
"Rohkeaksi kovin rupesi", sanoi Lehtolainen. "Kyllähän sitä kuuluu koetetun ampua, vaan eipä ollut sattunut. Siellä oli haaskalla pari miestä kahtena yönä vahtinut, vaan ei mitään näkynyt ei kuulunut. Kolmantena yönä olivat he kyllä sitten nähneet metsän kuninkaan ja ampuneet sitä kohti, vaan menestyksettä. Mesikämmen oli kiireimmän kautta pötkinyt tiehensä, vaan kuuluupa se sitten jälestäpäin taas käyneen, kun ei ketään ollut vahtimassa, ja syöneen puoli haaskaa."
"No, minkälaisia miehiä ne ampujat olivat", lausui pastori, "kun eivät osanneet kohti?"
"Taisi heitä pelko vaivata", arveli lukkari, "niinkuin ennen Kuusivaaran isäntää. Hän kun oli kerran talailla vahdissa, niin nähdessään mörön tulevaksi, eipä uskaltanutkaan ampua, vaan vapisi, jotta housut lotisi."
"No, lienevätköpä kuitenkaan semmoisia olleet", sanoi isäntä. "Onpa siinä miestä Mäntylän Jussissa eikä se Aappokaan kehnoimpia ole. Eivät he ole hätäpoikia kyllä; vaan tottapa se metsän kuningas oli siksi etäällä, että yön hämärässä oli mahdoton siihen osata. Ja varuisa se on se metsän ukko, varoo se päätään."
Siinä kun kuulumisista keskusteltiin, olivat jo pastori ja lukkari juoneet väkevän kahvensa. Tuli taas Liisa sisään ja tarjosi lisää, ensiksi pastorille. "Ottootten lisää", sanoi hän.
"Ei, kiitoksia", vastasi pastori, "ei tällä kertaa".
Vei sitten Liisa lukkarille ja sanoi: