Sillä välin oli lukkari kahvensa juonut. Liisa, otettuaan kupin, kuiski hänen korvaansa: "Olikohan se huonoa, kosk'ei pastori juonut?"
"Hyvää oli, vähän väkevää vaan, vasta kun keitätte, pankaa vähemmän höystöjä!"
"Ka, parasta kai sitä on koetettu, vaan eihän tuota aina arvaa niin parailleen laittaa. — Mutta jokohon tuon milloin saisi ruu'an laittaa?"
"No, ennättäähän sen sitten, kun tässä ensin kastetoimitus on loppunut. Mutta keittäkäähän hau'ikaspottuja! Ne ovat tähän aikaan hyviä ja pastorikin niitä mielellään syö."
"Kyllähän niitä saatetaan keittää, vaan ovathan ne niinkuin talonpoikaista ruokaa."
Lehtolainen palasi ja hänen kanssaan väkeä joukottain lasten nimiä kirjoituttamaan.
Oli jo hämärä tullut ja pimetä alkoi Lehtovaarankin rinteellä, sillä kirkkaitten kesäöiden aika oli jo sivu, ja syyskesän tultua ovat päivät yhtä joutuisat lyhenemään kuin keväällä pitenemään Suomen pohjoisilla perillä. — Huoneessa sytytettiin palamaan kaksi teariinikynttilää, jotka vartavasten olivat kauppamiehestä tuodut, ja pastori rupesi kastekirjaansa kirjoittelemaan kastettavain lasten sekä niitten vanhempain ja kummein nimet. Siitä työstä päästyään tilasi hän kastevettä sekä käski tuoda lapset sisään. Kun hänen käskynsä oli täytetty ja väkeä alkoi tulvailla huoneeseen, alkoi sitten kastetoimitus. Rivissä seisoivat peräseinän edessä lasten kantajat, sylissään parkuvat lapset ja molemmin puolin heitä kummit sekä vastapäätä heitä pastori vahvapränttinen virsikirja kädessään. Katsojia oli sitäpaitse huone melkein täydeltä. Kuului lasten itkua, vaan kovemmasta vielä kaikui pastorin ääni, jota hartain mielin väki kuunteli, mikä avosuin ja silmät alati tuijottaen pastoriin, mikä seisoen vakavana ja ihmeissään, ikäänkuin maailman kummallisin tapaus nyt olisi ollut olemassa. Porstuassakin oli kosolta miehiä, naisia, jotka, koettivat kurottaa päätään edessänsä olevien yli, ja nousivat varpailleen, paremmin nähdäkseen. Millä oli mitäkin katseltavaa ja ihmeteltävää pastorin puvussa, ryhdissä ja lukemistavassa. Harvoinpa sitä pappia näillä seuduilla nähtiin ja sentähden oli monella halu nähdä ja kuulla häntä, kun sattui tämmöinen tilaisuus.
Toimituksen loputtua poistui väki vähitellen, vanhemmat ensin, nuoremmat sitten, jott'ei lopulta jäänyt kuin muutamia uteliaita poikasia. Viimmein hekin poistuivat, kun Lehtolainen kävi heitä kutsumassa; ja niin jäivät pastori ja lukkari hetkeksi kahden kesken.
Lukkari se istuikin tyytyväisenä ja ja veteli savuja lyhytvartisesta piipustaan, ja pastorikin istui hetkeksi levähtämään, täytti piippunsa vaakunalla, ja sen sytytettyään rupesi katselemaan huonetta, kuinka se näytti mukavalta ja uu'elta, ja niinpä ilmoitti lukkarille ajatuksensa: "Tämäpä on kuin ihka uusi huone."
"Kyllä kai täällä nyt välttää oleskella", toisti lukkari, "kun on kirves seiniä ja höylä kattoa valkaissut. Pitäähän sitä kinkereitä varten parasta koettaa, kun semmoiset kerran taloon sattuvat. Eipä outo voi arvata, että tämä ennen on ollut mustaseinäinen, nokikattoinen huone."