"Annahan kuitenkin minun vähänkään aikaa sitä käsissäni pidellä! Minä pitelen hyvin sievästi."
"Enkä anna."
"Sepä on sitten koko huono mylly, kun ei kestä kosketella!"
"Vai huono!" vastasi Jaakko ja asetti myllyn paikoilleen. "Niinkö uskallat sanoa! — — — Sinä et älyäkään, mikä on huono, jos vaan tämä on huono."
"Älyän minä niinkuin sinäkin ja vähän paremmastikin", väitteli Anni ja yritti koskea myllyyn sen pyöriessäkin.
Silloin otti Jaakko häntä kädestä kiinni ja sanoi: "Ei siihen saa koskea; kuulithan sen."
"Vähät minä sinun kiellostasi!" arveli Anni ja tempasi äkkiä toisella kädellään myllyn sijoiltaan, nostellen sitä siivistä. Mutta samalla irtausi yksi siipi, mylly putosi puroon ja lähti virran mukaan solumaan.
Silloin suuttui Jaakko ja tukisteli aikalailla Annia, sanoen: "Sinä sen mokoma — — — minun myllyni särit!" Sitten hän juoksi tavoittelemaan myllyään.
Anni rupesi itkeä nyyhkyttämään ja sanoi itkun välistä Jaakolle: "Sinä, sen häijynkurinen! Tiesinkö minä, että sinun myllyssäsi siivet niin löyhässä olisivat!"
"Niin, märyile nyt siinä!" huusi hänelle Jaakko. "Olisit totellut minua, niin olisit itkutta päässyt."