Jaakko istui puron rannalla myllynsä ääressä äänetönnä ja vakaisena, katsellen milloin nopeasti virtaavaa vettä ja sukkelasti pyörivää myllyä, jonka pienistä päresiivistä vesipisareita pärskyili, milloin kivikaloja, joita lukuisasti uiskenteli virrassa.
Hän kuuli puron lirinää, tuulen huminaa ja järven aaltojen loiskinaa, kuuli leivosen liverryksiä ja kä'en kukuntaa, jota kaikkea hän aina halulla oli kuunnellut; mutta nyt olivat hänen ajatuksensa kiintyneet vaan tuohon pieneen myllyyn.
Hän otti sen käsiinsä katsellakseen, oliko siinä vikoja, ja löi lujempaan kiinni muutaman siiven, joka oli irtautumaisillaan, sekä asetti sitten taas myllynsä paikoilleen pyörimään.
Silloinpa näkyi Kumpulan Anni astua tepastelevan puron toiselle rannalle.
Tämä kun ei uskaltanut puron yli tulla, vaikka se on hyvin kaitainen, hyppäsi Jaakko toiselle puolelle Annin luokse.
Vieretysten he sitten istuivat puron reunalla muutamalla isolla kivellä, katsellen veden kulkua ja myllyä ja kuunnellen pyörimisen pärinää. Jaakko otti taas myllyn käsiinsä ja näytteli sitä Annille ja Annilla teki hyvin mieli siihen koskea; jopa hän rupesi sitä tapailemaan oikealla kädellään. Sitä Jaakko ei suvainnut, sanoi vaan jäykkänä: "Et sinä saa tähän koskea."
"Miks'en?" kysyi Anni surullisena. "Mitä se siitä pilautuisi!"
"Toisinaan vielä lähtisivät siivet irti."
"Mitenpä ne minulla lähtisivät paremmin irti kuin sinullakaan! Koskethan tuohon itsekin."
"Mitäs minä!"