Olipa kulunut lähes kymmenkunta vuotta.
Törmälässä ja Kumpulassa elettiin niinkuin ennenkin, yhtä hiljaisesti ja yhtä rauhallisesti, ja tehtiin työtä niinkuin ennenkin. Mitään suuria muutoksia ei ollut tapahtunut, ainoastaan semmoisia vaan, jotka olivat ajan kulusta välttämättömiä seurauksia. Lapset nimittäin olivat isosti kasvaneet ja useita uusia oli tullut lisää ja sitä mukaa olivat isännät ja emännät vanhentuneet. Kumpulan isännällä ja emännällä olivat jo hiukset harmaantuneet ja ruumiinvoimat vähentyneet. Perttu ja Liisa sitä vastoin olivat vielä hyvissä voimissa ja työkyky oli heillä ennallaan.
Varallisuus ei ollut kummassakaan talossa enentynyt; paremmin se oli hiukan vähentynyt, sillä raha-aika oli huonontunut. Mutta eipä sitä kuitenkaan tarvittu nälkää isosti kärsiä, vaikka monet terveet ruokahaluiset lapset paljon ruokaa tarvitsivat.
Annista ja Eevasta oli tullut melkein täysikasvuisia tyttöjä, jotka kykenivät auttamaan äitejään talouden toimissa. Siitä olikin Törmälän Liisa hyvillään, kun hänen ei enää itsensä tarvinnut joka paikassa juosta, vaan saattoi monet työt uskoa tyttärensä huostaan.
Eeva oli jo viime vuonna rippikoulun läpikäynyt ja Anni oli siellä parast'aikaa. Mutta Jaakko, josta oli kasvanut vahvaruumiinen, vankkakätinen ja hartiakas nuorukainen, ei ollut Annia etemmäs päässyt, vaikka oli kolmatta vuotta sitten rippikoulunsa alottanut. Hän oli nyt siis Annin koulukumppani.
Niinkuin äitinsä oli aavistanut, oli Jaakolla aina koulussa huonosti käynyt, niin ettei hänestä näyttänyt koskaan valmista tulevan; eikä hänen edistyksensä parannut, vaikka kuinka paljon tahansa olisi muistutellut. Äiti päivitteli useinkin, että poikansa kulutti vaan kovasti evästä eikä sittenkään oppinut paljon mitään. Olipa tällä monestikin eväs kesken loppunut, jotta oli täytynyt joko lainata toisilta, kun sattui saamaan, tai paastota.
Niinpä kävi nytkin, kun Jaakko vietti viimeistä viikkoaan rippikoulussa, että eväs loppui kesken. Kyllähän äiti oli pannut hänen konttiinsa aivan tarpeeksi ja vielä muistuttanut häntä ensi päivistä alkaen olemaan tarkka evään suhteen eikä syömään enempi kuin mitä juuri tarvitsi nälän sammuttamiseksi. Mutta eipä hän ollut tullut neuvoa tarkoin seuranneeksi, vaan oli kohta alussa syönyt minkä jaksoi, ja sen vuoksi oli kolmen päivän kuluttua voirasia ihan tyhjä, eikä Juhannuksen aattona ollut eväistä leivän muruakaan jälillä.
Kun Jaakko tapasi Kumpulan Annin, pyysi hän tältä evästä lainaksi, ja vakuutti, että hänen kotoaan kyllä sijaan annettaisiin. Mutta Annipa sanoi omatkin eväänsä vast'ikään loppuneen. Jaakko puhutteli sitten muitakin kotokylänsä koululaisia, vaan eipä onnistunut hänen asiansa sittenkään.
Viimein sai, hän Annilta lainaksi kolmekymmentä penniä ja kun hänellä oli itselläänkin saman verran, paitsi yhtä markkaa rippirahaa varten, kävi hän ruustinnalta vähäsen särvintä ja kuivaa leipää ostamassa ja antoi sitten osan Annillekin.
Kun kaikki rippikoululaiset, niin pojat kuin tytöt, olivat kokoontuneet pappilan isoon pirttiin lopullista tutkintoa varten, ja kutakin erikseen luetettiin, niin Jaakko, kun hän huudettiin esille, osasi niin huonosti, että eipä oltu häntä vähällä hyväksyä tälläkään kerralla, vaan hyväksyttiin kuitenkin muistutuksella. Annillakaan ei luku loistavasti käynyt, vaan kuitenkin paremmasti kuin Jaakolla, ja hän hyväksyttiin erityisettä muistutuksetta.