"Mistäpä minä ennakolta osasin arvata, miten tulisi käymään!" vastasi Jaakko vakaisesti.
"Jaakko tietysti", arveli Elsa, "on oppinut ylimaassa, ettei olekaan tarvis hätäillä ensimmäisen vaaran lähetessä."
"Ole sinä vaiti viisauksinesi! Sen olen oppinut ja sen uskon vieläkin, ettei hoppu ole hyväksi eikä kiire kunniaksi."
"Tänään olisi kuitenkin ollut."
"Miks'et sinä tehnyt ihan niinkuin isäntä käski?" kysyi renki Antti.
"Siksi, että se on sinulle ihan sama, mitenkä minä tein", vastasi Jaakko.
"Kas nyt! Osaat sinä, näen mä, vielä ylpiästikin puhua."
"Kun oma pää oli viisaampi", ilveili Elsa, "niin tietysti oli sen neuvoa seuraaminen ja silloin kävi niinkuin kävi."
"Älähän nyt!" puuttui puheeseen Lauri. "Sattuu se toisinaan vahinko viisaallekin, etkä liene sinäkään aivan erehtymätön."
"Enhän ole sitä sanonutkaan."