"Jaakko parka, mitenkähän nyt on käynyt?" kysyi Liisa.
"Niin, miten on käynyt?" kysyi isäntä uudestaan. "Selitä heti paikalla — — —! Mihin olet kärryt jättänyt? Oletko kumoon ajanut?"
Jaakko selitti peittelemättä, miten oli asia; vaan isäntä kuultuaan kärryjen kaatuneen ja aisan menneen poikki, oli hyvin vihoissaan Jaakolle ja nuhteli tätä ankarasti.
"Eikö se ole tosi, mitä minä sinulle sanoin", pauhasi hän, "että sinulla tapahtuu vahinko silloin aikakin, kun sitä vähin osaa pelätä!"
"Enhän minä sitä saattanut estää", puolusteli Jaakko itseään. "Hevonen mitä lienee säikähtänyt — — —"
"Syytä nyt hevosta! Miksi sinä, sen poika pahus, päästit suitset käsistäsi?"
"Enhän minä olisi päästänyt, kun olisin arvannut olla varuillani. Tuskinpa siinä toinenkaan minun sijassani olisi mitään voinut."
"Eipä vaan. Joku tavallinen mies ei olisi millään ehdolla laskenut ohjaksia käsistään, vaan olisi jotenkuten hillinnyt hevosta. Mutta sinä et osaa tarpeeksi kiireellinen etkä huolellinen olla, vaikka olisi hengen hätä. Sen olen jo ennenkin nähnyt. Minähän juuri varoitin sinua mennessäsi, kun tiesin minkälainen sinä olet; ja sittenkin sinä semmoisen vahingon tuotit. Sehän on siis selvästi tapahtunut aivan sinun huolettomuutesi vuoksi."
"Kuulkaahan isäntä!" puuttui Lauri puheeseen. "Olisihan jollekin toisellekin Jaakon sijassa saattanut samalla lailla käydä. Minkäpä hän siihen voi, että hevonen pillastui!"
"Minkä! Kuulithan. Olisihan siinä kiireellisyys ja sukkeluus jotain auttanut. Älä luulekaan, että on syytä Jaakkoa puolustaa! Hänen hitautensa vuoksi saan minä kärsiä vahingoita enemmän kuin kerran. — — — Sen minä sanon sinulle, kuule Jaakko, että jos vaan tällaisia tapauksia sinun kauttasi vastakin tapahtuu ja jos et sinä vaan rupea paranemaan, niin minun täytyy eroittaa sinun palveluksestani, etkä silloin saa penniäkään palkkaa. Enemmänhän minulle on sinusta vahinkoa kuin hyötyä. — — — Mene nyt heti tuomaan kärryt tänne, äläkä siinä tyhjää töllistele!"