Niin sanottuaan hän alkoi kääntää venettä rantaa kohti.
Naapurukset hyvästelivät toisiaan ja veneet etenivät toisistaan.
Pertun huovatessa ja Liisan soutaa liputtaessa läheni Törmälän vene lähenemistään puron suuta.
Jaakko katseli alinomaa puroon päin, sillä hänellä oli täällä pieni vesimylly pyörimässä, ja kun vene tuli rannan likelle, teki hänellä mieli päästä myllynsä ääreen ja sen vuoksi hän sanoi: "Minäpä menenkin tästä maalle."
"Pysyhän paikoillasi!" varoitteli isä. "Kun sattuu, niin putoat vielä järveen."
"En minä putoa. Kyllä minä pääsen."
"Älä yritäkään nousta! Et sinä pääse kuitenkaan."
"Menen minä; en minä putoa," vakuutti yhä Jaakko ja yritti maalle hypätä.
"Etkö tottele!" ärjäsi silloin äiti ja tempasi poikansa pois keulasta sekä asetti keskelle venettä istumaan.
"Olisinhan minä päässyt putoamatta," intti yhä Jaakko.