"Etpähän olisi — ja jos olisitkin, niin pitää sinun kuitenkin tietää totella vanhempiasi."
Perttu laski verkkojadan puron suun eteen koko lahden yli ja siihenpä ne menivätkin kaikki jälillä olevat verkot.
Paluumatkalla, kun Perttu oli ruvennut uistelemaan, sattui niin hyvin, että isonlainen hauki kävi uistimeen ja Perttu sai sen suuritta vaikeuksitta veneeseen nostetuksi.
Kun saavuttiin rantaan, hyppäsi Jaakko, vaikka oli veneessä hyvin levollisena ja hätäilemättä istunut, ensimmäisenä maalle ja lähti muita odottamatta jouksujalassa jyrkän törmän päälle kiipeämään, jonne kaitainen polku nousi vanhan kuusi- ja mäntymetsän keskitse.
Perttu ja Liisa vetivät ensin veneen veneteloille niin ylös, ettei peräkään veteen koskenut, ja sitten lähti Liisa, jolla oli kiire lypsylle, kiireesti törmän päälle astumaan, vaan Perttu, vasta sitten kun oli veneestä tapin aukaissut sekä työntänyt kirveen varren hau'in kitasista läpi ja sen olalle ripustettuaan, lähti verkalleen jyrkänteen päälle nousemaan.
Törmän rinteessä olevan hetteen sivu tultuaan, kun torpan huoneukset ja pienet tilukset alkoivat tulla näkyviin, huomasi Liisa Törmälän pienen karjan jo olevan koossa tarhalla. Siellähän näkyivät kaikki kolme lehmää ja vasikkakin. Ne kai ikävöivät jo hoitajaa, koska niin ammoilivat.
Kotikartanolla tuli Eeva, Jaakon jälkeen lapsilaumasta vanhin, ja tämän nuorempi veli Iikka äitiään vastaan.
"Äiti, joutukaa lypsylle!" sanoi Eeva. "Lehmät ovat jo tulleet."
"Kyllä minä sen tiedän; näinhän ne jo vaaran päälle noustessani. Mutta vasta kai ne ovat mahtaneet koteutua?"
"Melkeinpä vasta. — Miksi olette näin kau'an viipyneet?"