Kyllähän se näkyi Vilppo kokevan Annia mielitellä ja hyvällä mielellä pitää niin paljon kuin voi; ja näky ihan tuo Anni mielellään toisten lystissä muassa olevankin, vaan eipä kuitenkaan näyttänyt siltä, että juuri Vilppo olisi häntä innostuttanut, päinvastoin, rohkenipa Anni kerran sanoa tälle: "Pysy nyt toki vähän aikaa erilläsi, että minä saan hetkisen levähtää! Aivanhan tuossa pää sekasin menee lakkaamatta huumaavassa tanssissa pyöriessä. Mene Kaisaakin joskus tanssittamaan! Se kyllä lähtee."
"Joko nyt kylläsi sait!" sanoi Vilppo ja poistui toista tyttöä pyytämään.
Tuntuipa Jaakosta hyvältä, että Anni kerran kieltäysi Vilpon mukaan lähtemästä ja siitä samoin kuin Annin puheesta ja käytöksestä hän päätti, ettei se mahtanutkaan kovin paljon Vilposta välittää.
Jaakko tunsi yhtä suurta, vieläpä suurempaakin mieltymystä Annin seurasta kuin ennen muinoin poikasena tämän kanssa yhdessä ollessaan; ja katsellessaan Annia näytti tämä hänestä vähän muuttuneen somemmaksikin; ruumis näytti vähän vahvistuneen, jäsenet voimistuneen ja mieliala virkeämmältä.
Toivoniemen Pekka tuli Jaakkoa samassa puhuttelemaan, töyti kylkeen ja sanoi: "No, Jaakko, miksi olet niin miettiväinen? Tanssi sinä niinkuin muutkin nuoret! Vai sitäkö sinä suret, ettei morsiammesi ole täällä?"
"Mikä morsian?"
"No, se sinun morsiammesi siellä Nurmelassa."
"Mitä sinä nyt joutavia! Eihän minulla ole siellä mitään morsianta paremmin kuin täälläkään."
"Kas vaan! — — — Ja täällä on ihan tosi asiana puhuttu sinun menneen kihloihin — — —"
"Vai on puhuttu. Ne ovat ihan valeita semmoiset puheet. En minä ole kihloissa paremmin kuin sinäkään."