Sitten hän varsin tyyneenä ja tyytyväisenä astui pirttiin ja siellä vielä itsekseen hymyili, kun kujeensa oli niin hyvin onnistunut, veti esille lakkaristaan savipiippunsa, täytti sen Wenäjän lehdillä, pisti tulta tupakkiin sekä veteli sitten hyvillään makeita savuja.
XIII.
Pajuvaarassa vietettiin talon vanhan isännän ainoan pojan Heikin ja tämän morsiammen Törmälän Eevan häitä, tuliaisia. Paikkakunnan tavan mukaan olisivat ensin lähtiäiset olleet vietettävät Törmälässä, morsiustalossa, vaan kun se oli kovin pieni ja vähävarainen tila eikä edes oikea verotalokaan ja kun lähtiäiset yleensä eivät olleet mitään tuliaisten suhteen, ei oltu ruvettu isoja lähtiäiskemuja laittamaan.
Sen sijaan vietettiin sitä isommasti tuliaisia ja nehän ne päähäät olivatkin. Morsiuspari oli käynyt pappilassa vihillä sekä sitten tullut tänne pitoihin, joihin oli keräytynyt myöskin hääkansaa kosolta. Olipa nyt näkymään asti väkeä Pajuvaaran tilavassa pirtissä ja siellä vietettiin iloisia kemuja, siellä syötiin, tuumailtiin ja puheltiin, leikkiä laskettiin ja pilapuheita lausuttiin; siellä pelimanni viulua soitti ja nuori väki innokkaasti tanssi ja muutenkin lystiä piti. Puhemies, Korpimäen Aaro, ja itse arvokas Pajuvaaran isäntä tekivät parastaan, pysyttääkseen mielialaa hyvänä hääväessä, jota alinomaa kehoittivat säästelemättä nauttimaan, mitä oli tarjona; ja Kallion Kusti, pelimanni, soitti viulua minkä kerkesi, jottei tanssi ainakaan pitkäksi ajaksi taukoisi.
Nuori väki huvitteli itseään tanssilla, leikeillä ja iloisilla puheaineilla miten paraiten taisi, vaan vanhempi väki tyytyi syömiseen ja juomiseen sekä vakaisiin keskusteluihin ja nuorison lystein katselemiseen.
Naisten joukosta, paitsi morsianta, tanssitettiin ahkerasti varsinkin Toivoniemen ja pappilan piikoja; ja punaposkisina, ilosta hymyillen, kiitivät nämä nuorten kuljettajainsa sivulla, joista pappilan rengit Kalle ja Pekka sekä Vesalan Vilppo Toivoniemeltä näkyivät useimmiten liikkeessä olevan, varsinkin viimeksi mainittu. Hän tanssitti vuoron perään kaikkia saapuvilla olevia tyttöjä, enite kuitenkin Törmälän Annia, ja yhdestä tytöstä päästyään otti heti toisen, malttamatta monesti levähtää. Mutta lämmin hänellä olikin, jotta tukka oli märkänä ja kasvoille myötäänsä hikihelmiä nousi. Lysti hänellä näytti olevan. Hän oli iloinen ja puhelias niinkuin tavallisesti ja pani sukkeluuksillaan monenkin nauramaan. Ei hän nyt näyttänyt olevan millänsäkään siitä, ettei asiansa ennen Annin suhteen ollut hänen mieltään myöten onnistunut.
Morsiammen vanhin veli Jaakko, joka muutama viikko sitten oli koteutunut, oli myöskin saapuvilla häissä ja näyttikin aika tyytyväiseltä. Hänellä oli monta tuttua täällä, joita ei ollut vielä tavannut kotiatulonsa jälkeen. Ne tulivat kaikki häntä ystävällisesti puhuttelemaan ja kummastelivat, kun hän niin pian oli koteutunut. Ja ne kysyivät häneltä, oliko hän kotipuolessaan vaan käymässä vai aikoiko hän vielä palata takaisin, ja kun hän oli vastannut, jotta kyllä hän toistaiseksi jääpi tänne, kysyivät taas, miksi hän ei alapuolessa halua olla; ja samaan tapaan vastasi hän silloin kaikille: "Eipä tuolla näkynyt rikastuvan kuitenkaan; jo minä sen verran tulin näkemään, ettei siellä minun laiseni mies voi menestyä, enkä minä sen puolen oloihin voi koskaan täydellisesti tottua; yhtäkaikki siis, jos olen kotipuolessanikin, vaikka laihemmalla leivällä; saapihan tuota työtä täälläkin, jospa onkin palkka pienempi; eivät ne kuitenkaan tule aina hyvät päivät ison palkan muassa."
Kun Jaakko entiselle hyvälle tutulleen Kumpulan Annille, joka hymyhuulin häntä kuunteli, selitti kotiatulostaan ja katsahti tämän lempeisiin silmiin, oli hänellä elävästi mielessä, miltä hänessä oli tuntunut, kun hän suksilla hiihtäen oli lähennyt armaita kotoseutuja, jolloin tuossa tuokiossa monet mieluisat muistot olivat heränneet hänessä ja hänen ajatuksensa kiitäneet läpi lapsuutensa aikojen.
"Mielihyvällä, povi lämpimänä", sanoi hän, "hiihtelin minä kotimäen vankassa metsikössä, jossa lähes jokainen tiheäoksainen kuusi, humiseva honka ja petäjä, jokainen kunnas, jokainen tiheikkö ja aavikko olivat minulle vanhastaan tuttuja; ja silmäilin sieltä metsikön läpi siintäviä Törmälän rakennuksia, jääpeitteistä järveä ja Kumpulaa toisella rannalla sekä järven päässä olevaa puroa, joka nyt oli jääpeitteessä sekin ja jonka lirinää siis ei kuulunut, vaan jota katsellessa mieleeni muistuivat monet somat tapaukset siellä puron rannalla, missä meillä oli ennen ollut tapana usein yhdessä olla; ne tulivat niin elävästi mielikuvituksessani eteeni kuin ne olisivat vasta eilen tapahtuneet."
Nurmelassa olostaan puhui Jaakko minkä mitäkin, mutta jätti kuitenkin mainitsematta kokonaan, kuinka hän oli rakastunut Koiviston Liisaan ja mitenkä hänen rakkausasiansa oli päättynyt. Silloin kesken hänen puheitaan tuli Vilppo pyytämään tanssikumppanikseen Annia, joka lähtikin mukaan. Kokihan kyllä Jaakkokin olla muassa tanssissa, vaikka siinä hänen Vilppo voitti; ja se häntä vähän harmitti, että Vilppo useinkin kerkesi mennä Annin ottamaan juuri kun hän oli aikeessa mennä.