"Vai Anni! Vaan Annipa sattuikin oikealle paikalle, kun osui Jaakon kanssa. — — — Sitä paitsi, Virsu Ellihän on kelpo tyttö. Kiitä onneasi, että semmoinen sattui!"
"No, no, en mä häntä moittia tahdokaan. Vaan kuitenkin — — — Jaakollahan on alapuolessa morsian."
"Usko sinä hänellä siellä morsiammen olevan, jos tahdot, vaan vielä sen näet, että täältä puolesta hän vaimon itselleen ottaa, jos hän vaan naimisiin aikoo ollenkaan mennä."
"Käyköönpä sitten miten tahansa! Mitäpä se minuun kuulukaan!"
Ja kun Vilpon puhekumppani samassa poistui, niin Vilppokin kohta taas otti osaa muitten lysteihin, meni kisailemaan tyttöin kanssa, laski leikkiä, nauroi ja oli iloinen.
Kauan kestivät häät ja hyvät ne olivatkin — sai hääväki kylläkseen ruokia ja juomia nauttia ja lystiä kokea — vaan vihdoin ne kuitenkin loppuivat ja vieraat lähtivät häätalosta, sinne jättäen jälkeensä mieluisat muistot, ja hajausivat kukin taholleen.
Toivoniemeläisten ja pappilalaisten mentyä lähtivät Törmäläisetkin vanhalla ruunallaan kotiaan ajamaan; vaan nytpä ei enää Eeva heidän muassaan palannutkaan; — se oli iäkseen luopunut lapsuutensa kodista, jättänyt tyttöikänsä jälillepäin ja jäänyt häätaloon, miehelään mennäkseen, aviomiehensä Heikin kanssa vastaiset elämänsä päivät viettääkseen, ilot, surut ja huolet tasatakseen.
XIV.
Jaakko eleli elelemistään kotipuolessaan, sai halon hakkuuta työkseen muutamasta kylän isoimmasta talosta ja palkakseen jyviä, jotka vei kotiaan ja jotka siellä käsimyllyssä jauhettiin, sitten leivottiin ja syötiin sitä myöten kuin saatiinkin.
Tultiinhan tuota kutakuinkin toimeen Törmälässä eikä Jaakolla ollut erityistä valittamisen syytä, vaikk'ei hänellä mitään lihavia päiviä ollut, eikä kassoja ruvennut keräytymään. Pieksunsa ja vaatteensakin olivat jo kuluneet jotenkin pahanpäiväisiksi; housuissa ja takissa oli paikka paikan päällä ja turkissa oli päällinen monestakin kohti repeillyt ja sitten korjattu. Tulihan noissa kuitenkin toimeen, vaikk'eivät ne näköjään olleet kehuttavat; ei niissä pakkanen kovin hätyytellyt.