"Kerrankin", sanoo hän, "kun minä vielä olin pahanen poikaressu — olisinko ollut kolme- tai nelivuotias — niin mörkö oli kaatanut yhden lehmän meiltä ja sammalilla peittänyt, niinkuin se tavallisesti tekee. Oli sitten monta yötä vahattu sitä mörköä, vaan turhaan; ei saatu sitä sillä keinoin. Sitten laitettiin loukas — tottapa se oli semmoinen kuin meidän tekemämme; en minä kyllä ollut sitä katsomassa."
"Semmoinenpa se tavallisesti tehdään", sanoo Matti.
"No niin. Siinä loukkaassa oli puukoukku ja siinä koukussa syötti —. luultavasti lehmän päästä sekin niinkuin nyt — ja siitä koukusta, tietysti lähti vipu."
"Se on tietty", vakuuttaa Matti.
"Niin", jatkaa isäntä. "Se oli loukas viritetty; ja miehet ne vaan kotona odottelivat, eikö ala kuulua pamausta, ja kävivät tuon tuostakin katsomassa, jotta eikö ollut lau'ennut loukas."
"No, menikö mörkö loukkaaseen?" kysyy Lauri.
"Älähän! Muuanna päivänä sitten, kun kaikki talon väki oli kotosalla, kuului metsästä, juuri sieltä päin, missä loukas oli, aika romahdus."
"Se oli vissiin —" arvelee Lauri.
"Enhän minä", keskeyttää isäntä, "älynnyt sitä miksikään, vaan muistan selvään, kun isäni sanoi, jotta nyt loukas laukesi."
"No?" äännähtää Matti.