"No, siitä innostui kaikki talon väki, innostui niin, että, kun isäni, pyssyä seinältä ottaessaan, sanoi, jotta lähdetäänpä nyt katsomaan, mikä otus loukkaaseen on mennyt, niin eivät ainoastaan miehet vaan myös kaikki vaimosetkin lähtivät loukkaalle päin juoksujalassa rientämään; mutta minä ja toiset paitaressut jäimme pirttiin seisoa tollottamaan, ihmetellen, jotta minnekkä ne nyt semmoisella kiiruulla menivät."
"Oliko loukkaassa mitä?" kysyy Lauri.
"Kun joukko oli loukkaalle ehtinyt, niin — aivan oikein — siellä oli vipu lauennut, ja hirsien väliin oli litistynyt itse metsän kuningas."
"Ka se!" lausuu Matti. "No, se oli tietysti kuolleena siinä?"
"Niin; eihän siinä henkeä ollut enää, siltä kun oli maha revennyt."
"No, kyllä mahtoi aika ilo nousta semmoisen tapauksen johdosta?" kyselee Lauri.
"Se on tietty. Kyllähän siitä riemu nousi ja pidettiinkin sitten kemut semmoiset, jotta ne vasta olivat; ei puuttunut niistä ruokaa eikä viinaa."
"Kyllähän sitä mesikämmenen peijaissa iloa pidetään", sanoo Matti.
"Olisipa nyt toivottava", sanoo Lauri, kun on taas matkaa kappale kulettu ja kohotaan jo rantatietä ylöspäin, "että menisi mörkö loukkaaseen, jotta sitten saataisiin mesikämmenen peijaat pitää ja minäkin saisin niissä kerran olla."
"Ka, olisihan se mieluinen asia", lausuu isäntä. "Hyvinhän se mieli menisi hyväksi, kun sattuisi metsän kuningas jonain päivänä loukkaassa olemaan; mutta eihän kukaan voi ennakolta tietää, mitä vastaisuudessa on tapahtuva."