"Eihän sitä voi tietää", myöntää Matti. "Sillä möröllä on oma päänsä ja kyllä se monesti osaa henkensä varoa, eikä tulekaan semmoisille paikoille, missä se pahaa aavistaa."
"Onhan se viisas eläin", myöntää Lauri, "mutta pettyy se välistä sekin."
"Ka, pettyyhän se joskus", selittää Matti, "varsinkin kun sillä on hyvä ruoka tarjona."
"Kyllä onkin loukkaassa semmoinen syötti", sanoo isäntä, "jonka pitäisi makialta maistua sen suussa."
"Ka, onhan siinä semmoinen syötti, jotta, jos se ei kelpaa, niin ei kelpaa muukaan."
"Eiköhän mahtane sillä suu vettyä, sitä nähdessä!" naurahtaa Lauri.
"No, niin luulisi", arvelee isäntäkin.
Jo ovat loukkaan rakentajat ehtineet matkansa päähän ja astuvat nyt Mäntyvaaran pirttiin, jossa he tyytyväisin mielin heti rupeavat illallista syömään, ja hajauvat sitte kukin vuoteillensa, ainakin ensi yön kotona rauhassa nukkuakseen. Yövahtuuhomman he ovat jo melkein kokonaan mielestään jättäneet, kun ei kuitenkaan näy koskaan vahtuu onnistuvan; eikä karhu ainakaan aivan pian haaskalle tule, arvelevat sekä isäntä että Lauri; kyllä sitä päivällinen möyke on vähän säikyttänyt, vaan moniaitten päiväin perästä se kyllä taas tulee, kun lie tullakseen, ja onhan sillä silloin loukas tarjona — menköön siihen.
XIII.
Muutaman päivän kuluttua sen jälkeen kuin loukas oli tehty, kaikki Mäntyvaaralaiset, paitsi emäntä ja Anni, jotka ovat muilla töillä, leikkaavat ruista talon nuottarannalle päin olevan pellon alapäässä, ja toisten muassa työskentelee Mikkokin — Matti oli jo mennyt kotiinsa.