Peltolaan lähtiät rantaan tultuaan työntävät veneen vesille ja Lauri rupeaa purjetta laittelemaan. Kun hän on saanut vanhan nelisnurkkaisen ja paljon mustuneen purjeen nostetuksi, astuvat lähtiät veneeseen ja isäntä rupeaa viilettäjäksi, ja vene lähtee myötätuulessa aika vinhasti kiitämään kohti Peltolan rantaa.
Peltolaiset ottavat tuliat oikein ilomielin vastaan, saattavat sisälle, käskevät istumaan. Tervehdittyä kysellään kuulumisia, joita molemmin puolin mainitaan, mitä tiedetään. Isännät istuvat lavitsalle pöydän ääreen tuumailemaan ja vähän matkaa heistä toiselle penkille Kalle ja Lauri, ja isäntiä vastapäätä pirtin toisessa päässä olevalle penkille istuu Iikan emäntä ja hänen viereensä Kaisu, ja talon emäntä tyttöineen pitää heille vähän aikaa seuraa, vaan pian nuori Elsa ja piika Eeva poistuvat köökin puolelle emännän käskystä vieraille ruokaa hommaamaan, ja emäntä itsekin käypi heitä neuvomassa, mistä mitäkin saapi ottaa.
"No, kuinka Kaisu on voinut?" kysyy Kaisulta Kalle, talon vaimosten hääriessä ruu'an laitossa. "Oletko voinut hyvin viime kirkkomatkan jälkeen?"
"Ka, mikäpähän olisi ollut voidessa!" vastaa Kaisu hymyillen. "Kuinka olet itse voinut? Näytät nyt kovin vakaiselle."
"Minäkö! En suinkaan minä ole vakaisempi kuin ennenkään, vaan terve minä kyllä olen."
"Et kuitenkaan iloiselta näytä."
"No, en suinkaan suruiseltakaan. Vaan eihän se aina ilo ja suru päältäpäin näy."
"Useinpa se päältäpäinkin näkyy."
"Niin, mitä sinusta!" puuttuu puheeseen Kaisun äiti. "Sinä nauratkin usein aivan tyhjälle."
"Mitä se äiti siinä!" sanoo Kaisu hymyillen. "Totta minä nauran silloin kuin on jotain mille nauraa."