"Niin, vaan sinä nauratkin usein aivan mitättömälle asialle", muistuttaa Lauri.
"Ja sinä taas et naura millekään", muistuttaa Kaisu.
"Ka, mitäpä häntä tyhjälle nauraa!" vastaa vakaisesti Lauri.
"Saattaahan sitä olla iloinen, jos ei naurakaan."
"No, en suinkaan minä saattaisi", arvelee Kaisu. "Mutta sinä oletkin aivan eriluontoinen kuin minä, aina vakava ja totinen, eikä näy Kallekaan paljoa iloisempi luonnoltaan olevan. Et sinäkään aivan vähälle naura."
"Ka, en naura kyllä usein", myöntää Kalle, "mutta ei minua kuitenkaan mikään murhe paina, jos kohta en naurakaan. Nytkin tuntuu mieleni hyvin levolliselta, jopa iloiseltakin."
Nuorten keskenään pakinoidessa tuumailevat isännät kahden kesken vakaisemmista asioista, semmoisista, joista heidän mielestään jotain kannattaa puhella.
"Metsän petohan taisi jäädä teidän puolellanne aivan asentoa pitämään", sanoo Peltolainen ja hakee esille tupakkikukkaronsa.
"Ka, siltä se näyttää", vastaa Iikka, "koska se aina uudestaan ilmaantuu, vaikka sitä hätyytetäänkin; ja sehän pahuus tässä äsken vielä vasikankin ryösti ihan paimenen nähden."
"Niinhän se kuuluu tehneen, — — Otappa tästä, pistä piippuun! Tässä olisi lehtitupakkaa. Ei ole nyt parempaa. — Ja sinäkin Lauri, otahan tästä."
"Kiitoksia! Tämähän kyllä on hyvää", vastaa Iikka, täyttäen piippunsa, ja Lauri tekee samoin — "Niinhän se teki, vei koppinaan, nahkoineen, päivineen."