"Kyllä se oli kummallinen tapaus", lausuu Janne ja tarjoo vierailleen tulta.
"Oli se tapausta, se! Vaan tottapa se niin oli sallittu."
"No, kyllä teillä vaan haittaa siitä pedosta on ollut."
"Ka, siitä vasta haittaa on ollut. Se on tappanut meiltä kaksi lehmää, vasikan ja sitä paitsi monet lampaat."
"Siinä on jo vahinkoa yhdelle talolle."
"Kerrassaan. Siinä on jo vahinkoa enemmän kuin yhden pedon edestä. Mutta kun satuttaisiin saamaan hengiltä se salojen eläjä, niin tulisihan siinä vahinko kuitenkin osaksi korvatuksi."
"Tulisi kyllä. Onhan siitä hyvä tapporahakin. — Mutta minusta on oikein kumma, ett'ei se ole teidän käsissänne vielä kaatunut, vaikka sitä olette jo kahtena yönä talailta ampuneet. — Eikä se ole tainnut vielä yrittää siihen loukkaaseenkaan, jonka kuulutte äsken tehneen?"
"Eipä ole yrittänyt. Muuan päivä sitten kyllä loukas laukesi."
"No, mikä sen laukaisi?"
"Me luulimme ensin, että mörkö sinne olisi mennyt, vaan kun käytiin katsomassa, niin tyhjä olikin loukas. Siinä oli käynyt muuan koira pahuus vivun laukaisemassa ja päässyt pakoon."