"Tottapahan kesä kuivaa, jos kasteleekin", vastaa Kaisu, "enkäpä minä tässä yksinäni kastukaan. Mutta sinulla näyttää kovin hyvä paikka olevan. Ei olisi vaarallista, jos sinäkin vähäsen kastuisit."
"No, eipä ole siitä haittaa, että kuivana pysyn; eikä aalto minua kyllä kastele, kun et sinä vaan airollasi vettä päälleni räiskyttäne. Tiedäkin, että katsot tarkkaan, miten sinä airoa pitelet!"
Kyllä vaaditaankin soutajilta, että oikein osaavat airoa pidellä. Muuten vaan tämmöisessä aallokossa monikin airon veto tyhjään menisi, monestikin airo vettä veneeseen syytäisi, sillä soutajien täytyy vetästä airoillaan milloin aallon pohjasta milloin harjalta; airo on pistettävä milloin syvempään milloin ylemmäs. Mutta kyllä näkyy soutajista, että ovat he ennenkin tuulessa ja aallokossa liikkuneet. Heillä käypi souto tasaisesti ja sievästi vene hyppii aallolta aallolle ja kiitää hiljoksellen eteenpäin.
Melkein äänetönnä istuu emäntä veneen pohjalla, eikä isäntäkään hyvin monta sanaa puhu. Hän vaan vakaisena istuu perässä, ja työntäen voimakkaasti huoparimillaan luopi tyyneen katseensa eteensä ja silmäelee kohti vieriviä laineita. Tyyneinä ja vakaisina myöskin Lauri ja Kalle tekevät voimakkaita vetoja. Kaisu sitä vastoin istuu hymyillen, naurusuin, ja somalle tuntuu hänestä nyt souto, ja soutaessaan hän kääntää kirkkaat, vilkkaasti pyörivät silmänsä milloin minnekin päin. Hän lennättää katseensa milloin taantuvaan Peltolaan, milloin taivaalle, milloin aallokkoon, milloin taas Kalleen ja muihin veneessä istujiin, jotka kaikki istuvat tyyneinä niinkuin eivät tuulesta mitään tietäisi, niinkuin ei aalloista olisi soudolle mitään haittaa. Hänestä tuntuvat nimittäin laineet jotenkin haittaavan soutoa, kun, hänen airoa veteen pistäessään, milloin aallon harja, milloin aallon pohja sattuu airon kohdalle, niin että hänellä airo sattuu milloin liian syvälle aallon sisään, milloin taas ainoastaan vähän hipaisee aallon laitaan. Sen vuoksi hän melkein ihmetellen katselee, kuinka toiset soutajat liikuttavat airojaan melkein yhtä mukavasti kuin tyyneelläkin. Juuri kun hän ihmettelee Kallen soutoa ja katselee, eikö tällä vahingoissakaan koskaan airo satu aallon sivu luiskahtamaan, kuulee hän isännän huudahtavan: "Varokaapa nyt itseänne siellä keulassa! Kohta iso aalto teidät kastelee."
Soutajat kääntyvät nyt katsomaan, kuinka likellä ja kuinka suuri se lähenevä aalto on, vaan samalla se syöksyy venettä vasten niin korkeana, että sen päällyspuoli valuu kerrassaan yli koko keulan ja kastelee niin hyvin etuteljon kuin sen päällä istuvien soutajien selkäpuolet, ennenkuin he ovat aallon edestä ennättäneet siirtyä.
"Voi hirmuista!" huudahtaa silloin Kaisu, heti paikaltaan hypähtäen.
"Kylläpä oli kauhea aalto!"
"Tulipa siitä vettä, siitä aallosta!" sanoo Kalle, paikaltaan kohottuaan hänkin ja sitten kämmenellään vettä teljolta pyhkien.
"Kylläpä oli aaltoa!" ihmettelee emäntäkin. "Vähällä oli jo minunkin kastella."
"Eipä paljon puuttunut, ett'ei olisi minuakin kastellut", sanoo Lauri.
"Kylläpä nyt ryypäsi vene hyväsesti!" lausuu isäntä.