Seuraavana päivänä saadaan yöllä kotia tulleilta vahtuumiehiltä tieto, ett'ei karhu ole ollenkaan käynytkään haaskalla.
Mutta Kalle, kerran Mäntyvaaraan tultuaan, ei aiokaan heittää vahtuutaan yhdelle yölle, vaan päättää vielä onneaan koettaa ja aikoo ensi yönä taas mennä vahtaamaan, vaikkapa yksin.
Laurilla taas on vahtuuinto kokonaan loppunut. Häntä ei haluta enää kumppaninkaan kanssa mennä; pitkältä oli viimekin yö hänestä tuntunut.
Päivän kuluessa käypi Mäntyvaarassa muuan nainen, matkalla kirkolle asioilleen, ja hän kertoo talon likellä häntä vastaan tulleen — karhun, joka hänen nähtyään hiljolleen lähti metsään astumaan.
Tästä odottamattomasta tapauksesta saapi Kalle uutta intoa; mutta Lauri samoin kuin isäntäkin pysyy yhtä levollisena kuin ennenkin.
Illan tultua, jo vähän aikuisemmin kuin viime kerralla, varustautuu
Kalle vahtaajaksi, ja Lauri lähtee häntä vaan saattamaan.
Haaskalle tultuaan kiipeää Kalle sukkelaan puuhun ja otettuaan turkin päällensä rupeaa talaille istumaan ja asettaa pyssyn viereensä. Lauri lähtee heti kotia astumaan.
Laurin mentyä jääpi Kalle ihan yksikseen kätköpaikkaansa istumaan, äänetönnä odottamaan, onko yö kuluva yhtä hiljaisesti ja rauhallisesti kuin viimekin kerralla, vai eikö ole mitään merkillisempää tapahtuva, eikö ole metsän kuningas näyttäytyvä. Monet yöt olivat vahtaajat ennenkin saaneet talailla valvoa mitään siitä hyötymättä. Hyvin mahdollista on, että nytkin käypi samalla lailla. Mutta nyt kuitenkin, koska karhu oli päivällä nähty ja siis on varma, että se jossain likiseudulla oleskelee, on jotain toivon syytä, että se vielä käypi entistä herkkuruokaansa katselemassa. Varsinkin kun se kerran lihan makuun päästyään ei saane syödä lehmän tai lampaan lihaa muualla, koska ihmiset nykyään jotenkin tarkasti eläimiään vartioivat, on toivon syytä, että se tulee täältä ruokaa itselleen hakemaan. Mutta jos vaan se on jostain muulta lehmän kaatanut, niin voipi olla mahdollista, ett'ei se tänne enää tulekaan.
Kaikissa tapauksissa pitää vahtaajan olla valmis vastanottamaan sitä millä hetkellä tahansa. Hän ei saa isosti äännellä eikä liikahdella, jott'ei säikkyisi peto tulemasta, ja kun lienee vähänkään vihiä siitä, että se on tulossa, silloin ei saa talailta kuulua pienintäkään ääntä eikä liikuntoa, ei yskimistä ja rykymistä eikä edes hengittämistäkään. Muutoin saattaa käydä niin, että peto, vaikka olisikin tulossa, ei tulekaan haaskalle asti, vaan palaa kesken takaisin.
Kalle, tietäen, miten on oltava, istuu äänetönnä, liikkumatta paikallaan, katsellen ja kuunnellen, eikö missään päin metsän peto liikahtele.