Peltolaiset, parven nähtyään, sanovat pikaisesti hyvästi Mäntyvaaralaisille ja pyöräyttävät heti veneensä parvea kohti selän puolelle, missä työntävät veneet hajalleen ja syytävät nuottaa järveen. Mäntyvaaralaiset kääntävät veneensä takaisinpäin, lähtevät niemen kärjen kohdalta kotilahdelle soutelemaan ja mennessään etsivät taas parvea. Ja nyt näkyykin siellä täällä veden tyyneessä kalvossa moni iloisesti sirahtava muikkuparvi; ja pian saavat Mäntyvaaralaiset yhden niistä kierretyksi. Nuottaa nostettaessa tulevat muikut aina vaan ahtaammalle ja pakenevat peräänpäin, kunnes isäntä saapi nuotan perän nostetuksi ja puistaa siitä vasuun joukon hyviä muikkuja. Vesi viskataan taas veneistä, uusi parvi saadaan kierrokseen ja kolmannesta apajasta karttuu jo sen verran kaloja, että nuottavasu tulee puolilleen muikkuja. Tyytyväinen on saaliiseensa Mäntyvaaran isäntä, vaan katselee hän kuitenkin, vieläkö näkyisi muikkuparven. Mutta nytpä ei sirahdakaan rannan puolella enää muikkuja; ne ovat siirtyneet selälle ja siellä saavat ne nuottamiehiltä rauhassa olla.
"Selälle ovat jo muikut siirtyneet", tuumaa Antti. "Ei kannata niitä enää vuotella."
"Pois saadaan lähteä", sanoo isäntä. "Jopa niitä onkin meillä muikkuja näkymään asti."
"Jopa alkaisi mulla mieli tehdä muikkukeittoa", sanoo Lauri.
"No, lähdetään keittämään!" virkkoo Kaisu.
Niin lähtevät Mäntyvaaralaiset kotirantaansa kohti soutelemaan ja sinne tultuaan panevat nuotan ulkuihin. Sitten he vetävät veneet maalle ja puistavat kalavasusta muikut kontteihin; ja kun Kaisu, miesten täyttäessä konttejaan, katselee järvelle, näkee hän, että Peltolaisetkin jo selän yli soutelevat kotirantaansa kohti.
Kun Mäntyvaaran isäntä, Antti ja Lauri ovat nostaneet kontit selkäänsä, lähtevät he edellä ja Kaisu jälissä kotia kohti kulkemaan samaa tietä, jota olivat tulleetkin, ensin rantatörmää ylös ja sieltä alaspäin, sitten suon poikki ja vihdoin Mäntyvaaraa ylöspäin. Sitten he nousevat aidan yli ja astuvat polkua myöten vähien peltosaarien välitse, jotka molemmin puolin näyttävät missä vihannoivan ohran, missä rukiin laihon, missä paljastuneitakin paikkoja, joissa siellä täällä lakastunut laiho ikäänkuin itkee huonouttaan. Näkyypi polulle myös tarha, missä sakean suittusavun ääressä Mäntyvaaran karja, sonni, puoli tusinaa lehmiä, pari vasikkaa, märehtii. Ne pyrkivät savun suojaan niin paljon kuin mahdollista, saadakseen rauhaa sääskiltä, jotka sakeissa parvissa niitten ympärillä lentelevät.
Nuottamiehet taloon tultuaan jättävät konttinsa porstuaan ja lähtevät pirttiin. Siellä tapaavat he sekä muorin että Annin ja Tiinan, jotka vasta ovat lypsyltä tulleet.
"No, lähtipähän muori kaloja", sanoo isäntä eukolleen.
"Sehän on hyvä asia", vastaa emäntä. "Sittenhän tuota saadaan hyvä iltanen."