Tuntuupa melkein siltä kuin hän näissä lauluissa toisi ilmi omatkin ajatuksensa, omatkin tunteensa, niinkuin olisi hänelläkin jotain odotettavaa. Ja hän silmäelee ulos akkunasta, ikäänkin katsoakseen, missä hänen kultansa asuvi. Asuneeko se noilla korkeilla vaaroilla, jotka kohoavat tuolla etäällä, missä kesäisinä aamuina kaunis aamurusko näkyy, vai tuolla järven toisella puolella jossain sen kaunisten rantain varrella, joiden taakse iltasilla aurinko kauniisti laskeutuu, vai lieneekö hän etäällä kaukasten merten takaa. Niin — sitä hän ei vielä tiedä, kultansa asuntoa, eikä itse kultaakaan. Hän ei tiedä sitä vielä mistään päin odottaa. Ja mitäpä hän siis semmoista odottaakaan, josta ei ole mitään tietoa! Onhan hänellä vielä nuoruuden aikaa jälillä ja ennenkuin se loppuu, kerkeää kyllä montakin tarjokasta ilmaantua. Mutta onpa kuitenkin soma ajatella sitä tulevaista tarjokasta, soma olisi tietää jo ennakolta, mistä se on tuleva.
Näissä mietteissä Kaisu akkunasta ulos silmäellessään saapi näkyviinsä Kuusivaaran, Koivulan, Kalliovaaran ja Peltolan. Ja silloin hänelle muistuu mieleen niiden asukkaatkin, muistuu mieleen etenkin Peltolan tyyniluontoinen Kalle ja Kalliovaaran vilkasmielinen Heikki, lapsuuden tuttuja molemmat, joitten seurassa hän on monet hupaiset hetket viettänyt. Olisippa aika soma tälläkin hetkellä tavata heitä.
Kaisun tällaista ajatellessa yht'äkkiä pirtin ovi aukenee ja sisään astuu Peltolan Kalle.
"Kas ihmettä! Niinpä tulit kuin käsketty!" huudahtaa Kaisu rientäessään tervehtimään. "Terve Kalle! Mitä kuuluu?"
"Terve", vastaa Kalle. "Eipä kuulu erityistä. Mitä tänne kuulunee?"
"No, eipä sanottavia tännekään. — Käyhän istumaan! Minä lähden sinulle syötävää hakemaan. Eihän sinulla mahtane kuitenkaan kiirettä mihinkään olla?"
"Ka, eihän tuota niin kiirettä ole", vastaa Kalle istumaan käytyään, "etten joutaisi vähän aikaa viipymään. — Sattui matka tämän kautta olemaan, niin läksin talossa pistäymään."
"Se oli oikein. Mutta minne sinulla matka pitää?"
"Tuonnehan minä olen Honkavaaraan menossa, sinne kun olisi asiata vähän."
"Vai niin. — No, olipa hyvä, että tulit talossa käymään, että sain seuraa sinusta."