"Niinhän se on; se on Jumalan tahto" — myöntää Annikin — "ja, siihen meidän tulee olla tyytyväisiä."
"Hyvä on kaikki niinkuin on" — sanoo emäntä — "Tottapa Jumala on näillä taudin kohtauksilla jotain hyvää tarkoittanut."
"Huonona näkyy Antti olevan", — sanoo Anni — "vaan mitäpä sille osaa tehdä!"
"Huononevan näkyy Elsakin", — lausuu Tiina — "mutta voinko minä siihen mitään!"
"Ei tarvitse tyhjää huolehtia lapsista", sanoo isäntä. — "Kun ne lienevät elääkseen, niin tietysti ne paranevat, ja kun lienevät kuollakseen, niin ne kuolevat; sitä ei voida estää millään lailla."
"Niinhän se kyllä on" — myöntää Anni.
"Ka siihenhän sitä pitää tyytyä, mitenkä sallimus päättää" — arvelee
Tiina.
Huonoilla vuoteillaan pienet sairaat kituvat kitumistaan; yhä enemmän päivä päivältä rokko heitä raatelee. He saavat kyllä ruokaa minkä saattavat syödä; mutta muuten ei tehdä asiaa heidän hoitamisestaan. Sairaat saavat pitää aina samat vuoteet, ja samat vaatteet, ja talon väki liikkuilee pirtissä niinkuin ennenkin, pelkäämättä, että rokko keneenkään tarttuisi.
Kaisu ei ole mielissään siitä, että rokkotautiset ovat kaikkein nähtävinä. Sen vuoksi tuumaa hän Annille ja Tiinalle: "Kun nuo sairaat olisivat kokonaan erillään muista, saataisiin olla paljon paremmassa turvassa taudista kuin nyt."
"Tuskinpa siitä olisi apua", — arvelee Anni. — "Tulee se tauti kuitenkin siihen johon se on aiottu. Tulivatpahan Antti ja Elsa rokkoon, vaikkei täällä ennestään ketään sairasta ollut."