"Missähän nuo nyt mahtanee olla!" huo'ahtaa Anni. "Eivät tiedä he, että täällä on kuolema käynyt."
"Tuopikohan se isä minulle lakin?" kyselee Junnu.
"Tuopihan se", vakuuttaa äiti. "Mutta menehän lapsi jo nukkumaan!"
Levolle lähtevät nyt kaikki ja nukahtavat pian sikeään uneen.
V.
Muutamana lämpöisenä, tyyneenä kesäpäivänä, kun Muikkujärvi ylt'yleensä rasvatyyneenä välkkyilee, kun auringon kirkas paiste on tuulen voiman ja aaltojen läikynnän raukaissut, työnnetään vene vesille muutamalla saarelta, jonka korkeoilla törmillä suuret petäjät ja koivut sekä alemmilla paikoilla tiheäoksaiset kuuset ylenevät ja näiden välissä monet puuristit näyttäytyvät. Veneessä, joka saarelta etenee, on kolme henkeä, joista kaksi soutaa, yksi huopailee. Nämä veneessä istujat ovat Mäntyvaaran isäntä, Tiina ja Anni. He palaavat saarelta — kylän hautausmaalta, — jonne ovat vieneet kaksi pientä ruumisarkkua. Verkalleen he lähtevät kotiapäin soutelemaan ja Anni ja Tiina, jotka soutoteljoilla istuvat, katsovat kaipaavin silmin jälkeensä saarelle. Heiltähän on kummaltakin lapsi vastikään maan poveen kätketty. Sinne on maan mullaksi muuttumaan jätetty sekä pienen Antin että Elsan ruumis, joka sekin jo oli kurjuudestaan päässyt. Mutta rauhaan ovat nämä pienokaiset päässeet, iäiseen rauhaan, ja rauhalliselta näyttää nyt koko hautaussaari kaikkine kasvineen, ristineen, monine puineen ja vihannoivine rantoineen, jotka ikäänkuin hymyilevät rauhallisesti kimaltelevalle järvelle.
Tiina, joka istuu etu-, ja Anni, takateljolla, eivät ole kau'an aikaa soutaneet, kun Tiina äkkiä on huomaavinaan jonkun valkoisen esineen vilahtavan saarella puitten välissä ja huudahtaa: "Voi hyvä ihme! Mikä kummitus tuolla saarella näkyy! Tuolla noitten kahden ison petäjän välissä! Tuossa se nyt siirtyy tuonne syrjälle rantaan päin. Voi, ettekö näe?"
"Voi ihmettä!" sanoo Anni — ja kaikki ovat soutonsa heittäneet — "Tosiaan siellä on jotain. Niin kummallisesti vasta silmissäni vilahti; ihan lumivalkea se oli!"
"Voi kamalaa!" päivittelee Tiina. "Se oli aave."
"Mitä te nyt siellä näette!" kummailee isäntä ja katselee saarelle. "En minä näe mitään kummaa."