"No, eihän se alussa hyvältä tuntunut. Vaan hyvä oli kuitenkin, että tapahtui, mikä on tapahtunut. Onneksi oli lapsille, että nuorina kuolivat. Se oli sallittu heille heidän kuolemansa."
"No, onko sittemmin teillä rokkoa näkynyt?"
"Eipä ole näkynyt. Terveet meillä kaikki ovat; vaan kävihän se sittenkin kuolema meillä."
"Niin, Anttihan kuuluu hukkuneen. Se sanomahan mahtoi ikävä olla vastaanottaa?"
"No, se oli vasta ikävä sanoina, se Antin hukunta. Meni mieli kovin pahaksi sitä kuullessa."
"Kyllä tuli miesparalla arvaamatta lähtö manalle."
"No, se tuli arvaamatta. Ei tiennyt Antti Ouluun lähtiessään, jotta lähti viimeistä kertaa Oulua noutamaan, eikä sitä kukaan muukaan aavistanut ennenkuin Lauri yksinään kotia tuli, vaikka kyllä Anni ja Tiina sitä ennen näkivät aaveen — —"
"Aaveenko! No, missä?"
"Tuolla hautaussaarella, jonne ne rokkoon kuolleitten lasten ruumiit vietiin; siellä he näkivät, minä kyllä en sattunut näkemään, valkeisiin vaatteisiin puetun kummituksen."
"Sepä somaa oli! No, se mahtoi olla Antin kuoleman enne."