Lauri tuleekin vähän ajan perästä ja kysyy heti: "No, joko nyt kaatui?"
"Kaatui! Eikö!" vastaa isäntä. "Minkälainen se lie eläjä! Ei siihen pyssy tehonnut."
"Tosiaanko! Sepä nyt! No, ammuittehan te tarkkaan?"
"Ka, minä ammuin niin tarkkaan, jott'ei kyllä ammunnassa vikaa ollut, ja kyllä sattui."
"Mutta jos ei sattunutkaan?"
"Sattunutko! Ihan vissiin sattui ja hyvään paikkaan. Minä ammuin ihan sydäntä kohti."
"Mutta eihän kuitenkaan ole sanottu, että te osasitte sydämmeen. Kuinka tuli likelle mörkö?"
"Tässä näin, juuri tällä kohdalla, jossa minä nyt olen, seisoi se. Ja olisi se tullut likeimnäksikin, vaan minä en malttanut odottaa."
"Siinäpä se! On saattanut, kun kuitenkaan ei otus ollut tämän likempänä, ja pimeäkinhän on tehnyt haittaa, — on saattanut kuitenkin teillä käsi pettää."
"Eipä pettänytkään, totta vie. Niin totta kuin minä olen minä, niin minä ammuin ihan tarkkaan ja luoti kyllä kävi oikeaan paikkaan."