— Oliko laatikko vedenpitävä, koska se pysyi pinnalla, kysyi Laurila.
— Oli, vastasi Vieremä. — Minulla oli täysi työ saada sen kansi veitselläni auki.
— Mitä tämä on, huudahti Saarela. — Kuulin selvästi koiran haukahtavan. Jokohan "Carpathia" lienee niin lähellä, että sieltä kuuluu koiran haukunta? — Kuulitteko te mitään? Laurila ja Vieremä myönsivät myös kuulleensa koiran äänen.
IX LUKU.
Elämä pelastusveneessä ja hukkuvien hätä niitten ympärillä.
Kun toverukset Vieremä, Laurila ja Saarela olivat jonkun ajan ajelehtineet lautallaan, kohtasi heitä surkea näky. Iso koira ui meressä, ja lapsi piti sen hännästä molemmin käsin kiinni.
— Meidän velvollisuutemme on rientää lapsen avuksi, sanoi Saarela. Ennenkuin toiset ehtivät mitään vastaamaan, oli Saarela meressä ja ui kiivaasti lasta ja koiraa kohti. Mutta päästyään lähelle huomasi hän lapsiraukan jo kuolleeksi. Samalla alkoivat koiran voimatkin uupua ja se lakkasi uimasta, ojensihe suoraksi ja heitti henkensä.
Saarela ui takaisin lautalle, kertoen havaintonsa tovereilleen.
Etäältä pimeydestä kuului kimakkaa naisten huutoa. — Kun ilma oli selkeä ja meri tyyni, erottivat toverukset sanatkin.
— Tässä veneessä on liiaksi väkeä. Meidän täytyy heittää arpaa, kutka hyppäävät mereen. Muussa tapauksessa me kaikki uppoamme, huusi eräs nainen.