— Tästä sanasta joudutte tilille, huusi Uffiezi.
— Koettakaa vetää, sanoi lääkäri nauraen. — En pelkää uhkauksianne.
Lääkäri poistui ja Uffiezi jäi sekavin tuntein seisomaan. Mitä nyt oli tapahtunut? Kuinka Alice voisi halveksia häntä? Olihan hän niin hyvin kuin kihloissa Alicen kanssa. Ei, ei! Lääkärin puhe ei voinut olla totta.
Tuo kauhea yö, jona "Titanic" hukkui, oli tehnyt ennen niin turhamaisesta Alicesta toisen ihmisen. Hänen kunnianhimonsa ja ylpeytensä oli ikäänkuin pyyhitty pois. Kaikki aistillinen suuruus näytti hänestä nyt vähäpätöiseltä. Hänen tulevaisuusihanteensa oli kohtalo särkenyt, ja hän oli sisäisesti tyytyväinen tähän särkemistyöhön.
Alice sulki silmänsä ja salli haaksirikkoyön kaikkien kauhujen esteettä temmeltää muistissaan. Hän näki ruhtinas Uffiezin taistelevan laivankannella päälliköitä vastaan. Hän kuuli tämän kauheat huudot. Hän näki, kuinka mies tahtoi päistikkaa hypätä väkeä täynnä olevaan veneeseen. Alice näki, miten Saarela, joka jo oli veneessä, poistui siitä antaakseen paikkansa Uffiezille, vaikka ei tästä miehestä ollut mitään apua soutamisessakaan. Hän näki Uffiezin veneessä kyyrysillään, naisten keskellä ja kuuli tämän kauheasti itkevän sekä huutavan madonnaa avukseen.
Alice näki, kuinka Uffiezi välittämättömänä istui veneessä, vaikka näki vanhan Mc Deanin, josta niin oli toivonut appiukkoa, olevan avuttomana hukkuvassa laivassa. Hän näki, miten hänen äitinsä epätoivon valtaamana heittäytyi mereen ja hukkui, kun ei voinut tehdä mitään miehensä pelastukseksi.
Alice näki, ettei Uffiezi ollut millänsäkään hänen äidistään enempää kuin isästäänkään. Tämä sama Uffiezi oli luvannut heittäytyä mereen, "Titanicin" potkurien ruhjottavaksi, jos Alice olisi käskenyt. Mutta kun tuli tosi kysymykseen, ei hän välittänyt kenestäkään muusta kuin itsestään.
Pelkurin Uffiezin jyrkkä vastakohta oli Toivo Saarela. Hän oli vapaaehtoisesti luovuttanut paikkansa pelastusveneessä Uffiezille, koska näki tämän kauhean hädän, ja koska ymmärsi Alicen kaipaavan häntä. Oman henkensä uhalla tahtoi siis Saarela tehdä Alicen onnelliseksi. Alice tunsikin vaistomaisesti, että Saarela piti hänestä. Mikä siis oli selvempää kuin että Alicen sydän nyt sykki Saarelalle? Tämä nuori suomalainen maisteri oli nyt miljoonamiehentyttären unelmien esineenä.
Seuraavan päivän iltapuolella oli neiti Alice Mc Dean jo niin tointunut, että jaksoi nousta ylös ja mennä kävelylle laivankannelle. Täällä tapasi hän Saarelan. Tämä nosti lakkiaan ja kumarsi kohteliaasti.
— Saanko luvan kysyä, oletteko jo terve, kysyi Saarela.