— Kiitoksia! Jokseenkin tointunut, vastasi Alice, luoden samalla suloisen katseen Saarelaan. Kumpikin punastui vienosti.
He alkoivat nyt kävellä rinnatusten edestakaisin kannella. Nuoret naiset, jotka tunsivat Alicen, supattelivat keskenään, tehden omia johtopäätöksiään. Samoin tekivät ryhmiin keräytyneet nuoret miehet.
Muutamia niistä naisista, jotka olivat olleet Alicen kanssa samassa veneessä, istui eräällä penkillä. Eräs vanhahko amerikkalainen rouva istui toisten keskellä, toimien jonkinmoisena puheenjohtajana.
— Olen varma siitä, sanoi vanha rouva, — että neiti Alice Mc Dean ja tämä nuori herra ovat hellissä suhteissa toisiinsa, enkä minä ollenkaan sitä ihmettele. Tämä herra esiintyi todellisena ritarina, kun luovutti paikkansa neidin tuttavalle. Olen kuullut kuiskattavan, että neiti on kääntänyt selkänsä tuolle raukkamaiselle Uffiezille.
— Niin minäkin olisin hänen sijassaan tehnyt, huomautti eräs neiti. — Kun ei neiti Mc Deanilla enää ole isää eikä äitiä, saa hän toimia mielensä mukaan lemmenasioissa. Hän oli vanhempiensa ainoa lapsi. Nyt tarvitsee hän uskollisen ja hyvän elämänkumppanin, jonka hän varmasti saa tästä herrasta. Kuka ei pitäisi tästä nuoresta miehestä? Hän on samalla sekä ryhdikäs että vaatimaton, kohtelias mutta ei turhamainen. Hän on todellisen gentlemannin perikuva.
— Mitä kansallisuutta hän on, kysyi toinen neiti.
— Hän kuuluu olevan suomalainen, vastasi rouva. — Se kansa on hyvässä maineessa kaikkialla. Tämä nuori herra on yksi sen jaloista pojista.
— Mutta lieneekö hänellä varallisuutta, kysyi toinen neiti.
— En tiedä, vastasi rouva. — Mutta varallisuus ei saa sydämenasioissa tulla kysymykseen. Neiti Mc Deanilla on kyllä varallisuutta, joten tämä jalo nuori herra joutaa olemaan köyhäkin. Mikäli jo Titanicilla kuulin puhuttavan, on tämä herra maisteri ja harvinaisen lahjakas.
— Hänen silmistäänkin näkyy, että hän on viisas mies, sanoi toinen neiti. — Tahtoisinpa olla läsnä näitten onnellisten nuorten kihlajaisissa.