Kun hän näissä mietteissä käveli laivan kannella ja meni vähän sivupuolelle, huomasi hän nuoren miehen nojaavan laivan kaidepuuhun ja tuijottavan mereen. Silloin tällöin vierähti miehen silmistä kyynel mereen.
Heti huomasi Saarela tämän miehen ruhtinas Uffieziksi. Hän uskalsi ruveta puhuttelemaan onnetonta, koska arvasi, mitä Uffiezi itki.
— Anteeksi, ruhtinas Uffiezi, alkoi hän. — Häiritsenkö teitä?
Puhuteltu käänsi päänsä ja pyyhkäsi hätäisesti kyynelen silmäkulmastaan.
— Oletteko sairas, kysyi Saarela. — Kauhea haaksirikko varmaankin on koskenut teihin kovasti, koska olette ruumiinrakennukseltanne heikonpuoleinen.
— En minä ole sairas ruumiiltani vaan sielultani, vastasi ruhtinas.
— Voisinko minä olla teille miksikään avuksi, kysyi Saarela osaaottavasti.
— Kiitoksia kysymyksestänne, mutta minä olen varma siitä, ettette voi minua auttaa, huokasi Uffiezi.
— Mutta eiköhän ystävä sentään voisi mitään sielullisen sairauden lieventämiseksi, jatkoi Saarela.
— Anteeksi, että kysyn teiltä, onko kukaan nainen pettänyt teitä, alkoi Uffiezi.