Mielihyvällä antoi kapteeni pyydetyn luvan.
Surusaatto kulki Halifaxin katuja hautuumaalle. Kun ruumiit oli laskettu hautaan ja liikuttavat hautauspuheet pidetty, polvistuivat Alice ja Saarela sen hautakummun viereen, jonka alla muitten mukana lepäsivät "Jumalankieltäjä-Kallen" maalliset jätteet.
Alice ja Saarela pitivät lyhyen rukouksen. Sen jälkeen istutti Alice suuren, elävän kukan kummulle ja lausui:
— Lepää rauhassa, sinä siunattu hyväntekijä, isävainajani ja muitten haaksirikossa hukkuneitten lohduttaja!
Alice ja Saarela eivät tahtoneet lähteä rikkaitten tavalliselle häämatkalle. Halifaxin hautausmaa oli heistä se paikka, johon he tahtoivat tehdä häämatkansa.
* * * * *
Kuusi viikkoa on kulunut "Titanicin" haaksirikon päivästä. Eräänä iltana, toukokuun loppupäivinä ajaa Onni Laurila kotitalonsa pihalle. Perälän Tyyne ja hänen veljensä Arvo seisovat pihalla. Onnin vanha isä rientää ulos poikaansa vastaan ottamaan, sulkien hänet syliinsä.
— Tervetuloa, rakas lapseni, takaisin isäsi majoihin ja synnyinmaahasi, niin monien koettelemusten jälkeen, sanoo isä liikutettuna.
Tyyne syleilee Onnia. — Terve, terve, rakkaani, huudahtaa hän. — Nyt koittavat minulle onnen päivät, kun sain sinut takaisin.
— Ja minulle, kun pääsin sinun luoksesi.