Tämä aate esti häntä kotimaassaan hakemasta opettajanpaikkaa. Hänellä oli erinomaiset "paperit". Historiassa, latinan-, kreikan- ja saksankielessä oli hänellä "kiitettävä" arvolause. Hän olisi voinut hakea "lehtorinpaikkaa" missä tahansa oppikoulussa, mutta hän piti ihmisarvoa alentavana "todistusten" perusteella hakea paikkaa. Sentähden päätti hän mennä Amerikkaan, jossa ei minkäänlainen "todistus" tule kysymykseen.
Maihin nousi Laurila Hangossa sen verran, että sai täydentää tupakkavarastonsa, koska tiesi tupakan olevan kovin kallista Englannissa.
Laurila matkusti toisessa luokassa siitä syystä, että saisi tehdä siellä kokemuksia, vaikka hän vaatimattomuutensa perusteella muuten olisi tahtonut olla kolmasluokkalaisten joukossa.
Seuraavana päivänä senjälkeen kun oli Hangosta lähdetty, sai Laurila erinomaisen puhetoverin ja tuttavan. Kun hän seisoi laivankannella, katsellen kevätauringon laskua, tuli hänen luokseen nuori mies, joka alkoi puhella.
— Nyt käy navakka tuuli, joka ennustaa myrskyistä yötä, sanoi mies.
— Siltä juuri näyttää, vastasi Laurila.
— Enpä minä siltä myrskyä pelkää; olen ennenkin kulkenut Itämerellä ankarissa myrskyissä, selitti nuori mies.
— Saanko kysyä, mihin matkustatte, kysyi Laurila.
— Amerikkaan olisi aikomus, vastasi toinen.
— Sinne minunkin matkani on. Koska en ole täällä tavannut vielä yhtään tuttavaa, pyydän esittää itseni. Nimeni on Onni Laurila; olen kotoisin Pohjanmaalta.