— Herra Saarela on hyvä ja selittää tälle neidille, mitä tuo latinalainen virrenvärssy merkitsee suomeksi.
— Kyllä. Se merkitsee sanasta sanaan suomennettuna: "Itse kuolema on sitä autuuttavampi sentähden, että kuolontuskien kautta avautuu hurskaille ylhäinen tie ja käy surujen kautta tähtiä kohti."
— Hyvänen aika, huudahtaa neiti. — Miksi tämä herra sellaisia kuolonlauluja hyräilee? Herrat ovat nuoria niinkuin minäkin, ja mehän etsimme vielä onnea maailmasta.
— Muistui vaan mieleeni, kun "Astraea"-laivasta oli puhe, vastaa
Saarela kuivasti.
— Istukaa tähän penkille, neiti, kehottaa Laurila.
— Kiitoksia!
— Minä alan jo uskoa, että eräs naistuttavani sittenkin aavisti jotakin, sanoi Laurila melkein huoaten.
— Mitä sitten, kysyi Saarela vilkkaasti.
Laurila kääntyy poispäin ja pyyhkäisee hätäisesti nenäliinalla silmäkulmaansa. Hän ei tahdo muitten näkevän, että siinä kiiltää kyynel.
— En tiedä, sopiiko siitä puhua, sanoo Laurila jälleen, seuralaisiinsa kääntyen.