— Jos siellä isollakin merellä on tällainen jumalan ilma, niin ei taida hengissä päästä Amerikkaan, voihkii mies.
— Ei meritautiin kukaan kuole, lohduttaa Laurila.
— Tämä on kauheata! Tahtoo ihan vääntää sisälmykset ulos.
— Tauti lakkaa heti kun myrskykin.
— Kyllä sitä saanee odottaa.
— Mennään kannelle. Raittiissa ilmassa on helpompi olla.
— En minä jaksa tulla. Kunpa vaan saisi nukutuksi!
Laurila paneutui levolle. Hetkisen kuluttua kuuli hän naapurinsa jo raskaasti hengittävän. Uni oli pelastanut hänet meritaudista siksi kerraksi.
Aamiaispöydässä kuulivat Laurila ja Saarela — joka myös matkusti toisessa luokassa — kahden tanskalaisen herran, mitkä nähtävästi olivat liikemiehiä, vilkkaasti keskustelevan merionnettomuuksista. Herrat näyttivät olevan vanhoja tuttavia.
— Pohjanmeri on tänään vihaisella päällä, sanoi toinen.