— Tiedätkö, kuka tuo on, kysyi Vieremä.
— Joku sinun miljoonamiehistäsi, joita täällä kuuluu olevan alku toista tusinaa, naurahti Laurila.
— Eipäs. Kyllä hänkin on varakas mies, mutta tässä laivassa merkitsee hän enemmän kuin nuo rahakuninkaat yhteensä. Hän on Valkean Tähden linjan johtaja Bruce Ismay. Kapteenikin saa olla nöyränä hänen edessään. Mutta mennään nyt kävelylle.
Ystävykset lähtivät. Laivan käytävät olivat pitkiä kuin kaupungin kadut. Ensi luokan loistohytit oli varustettu kaikella mahdollisella ylellisyydellä. Talvipuutarha oli ihmeellinen laitos. Siellä oli tuhansia kasvavia, lemuavia kukkia ja tuuheita palmuja. Uimalaitos ja voimistelusali olivat myös suuremmoisia.
Laurila ei ollut ennen liikkunut sellaisen ylellisyyden keskellä.
— Minua ei tämä loisto ollenkaan liikuta, sanoi Vieremä. — Minun huomioni on yksinomaan kiintynyt laivan koneistoon. Ajattele, mitä merkitsee hankkia höyry laivan kolmeen höyrykoneeseen, kahteen nelisylinteriseen kolmiekspansiokoneeseen ja yhteen Parson-turbiiniin, joka kolmella jättiläispotkurillaan työntää laivaa eteenpäin. Ajattele, että laivalla on 29 höyrypannua. Et osaa arvata, kuinka mitättömäksi ihminen tuntee itsensä tuolla alhaalla konehuoneessa, jossa puolialastomat lämmittäjät hoitavat 159 tulisijaa.
— Ai, tuolla tulee ystäväni Saarela, sanoi Laurila. — Hän on maisteri niinkuin minäkin, ja suuri kielimies. Taitaa latinaisia virsiäkin ulkoa.
Laurila viittasi Saarelan luokseen ja esitti hänet Niilo Vieremälle.
Kolme tuttavusta ei ollut kauankaan keskustellut, kun Laurilan ja Saarelan huomio kiintyi erääseen nuoreen naiseen, joka istui isänsä ja äitinsä keskellä.
— Tuo nainen on tavattoman kaunis, sanoi Laurila. — Mitä sinä,
Saarela — he olivat jo "sinut" — arvelet?