— Mitä sinä, veli, arvelet tällaisesta ennustuksesta ja pelosta, kysyi
Laurila Saarelalta. — Eikö se tunnu omituiselta?
— Niin se tuntuu, vaikka en minä puolestani mitään vaaraa usko tarjona olevan, vastasi Saarela.
— Saanko kysyä, mikä on sukunimenne, kysyi Laurila.
— Rosblom, vastasi äiti.
— Kuinka kauas aiotte matkustaa?
— Oregonin Astoriaan. Mieheni on siellä.
— Mutta mitä te arvelette tuon Eino-poikanne pelosta? Oliko hän ennen ollenkaan ollut merellä?
— Kyllä. Ei hän muuten vettä pelännyt. Sentähden tuntuukin niin merkilliseltä, ettei häntä hyvällä eikä pahalla saatu lähtemään matkaan, sanoi äiti, jonka silmiin tulivat kyynelet.
— Minä en luule olevani taikauskoinen, mutta sittenkin uskon, että tuon pojan pelko välttämättä johtui jostakin syystä, sanoi Laurila.
— Asia on sitäkin omituisempi, kun pojat tuossa iässä ovat kovin seikkailuhaluisia, selitti Saarela.