Koko seurue räjähti raikuvaan nauruun.
— Mitähän kansallisuutta nuo lienevät, kysyi Alice toveriltaan. Pari oli näet tullut lähelle seuruetta. Ai, mutta minä tunnen nuo kolme herraa, jotka on esitetty minulle. Tuo vaimo on varmaankin samasta maasta, koska he puhuttelevat häntä.
— Mutta mille he niin sydämellisesti nauroivat, kysyi ruhtinas Uffiezi.
— Tädin kirkas silmä, huudahti samassa pikkutyttö, juosten katsomaan lähemmältä Alice Mc Deanin sinistä timanttia.
— Mitä tämä pieni lemmitty sanoo, kysyi Alice Vieremältä.
— Hän puhuu tädin kirkkaasta silmästä, selitti tämä.
— Ai, lapsi tarkottaa minun sinistä timanttiani, sanoi Alice. Samalla otti hän kukkaronsa ja antoi sieltä lapselle hopeashillingin. Ruhtinas Uffiezi seurasi esimerkkiä ja antoi toisen shillingin.
Iloisena juoksi lapsi näyttämään rahoja äidilleen.
— Menkäämme pois täältä. Täällä haisee köyhältä väeltä, sanoi Uffiezi ranskaksi Alicelle, arvellen, etteivät nuo köyhät häntä ymmärtäisi. Samassa he käänsivät selkänsä ja lähtivät pois.
Saarelan kasvoista kuvastui suuttumuksen ilme.