— Voi olla. Minä en osaa selittää tuollaisia asioita, sanoi ruhtinas.
— En minäkään tunne luonnon salaisia voimia, jatkoi Mc Dean. — Mutta minusta tuntuu siltä, että on olemassa meille tavallisille ihmisille aavistamattomia voimia ja näkymättömiä johtolankoja, jotka sitovat ihmisten kohtalot toisiinsa, vaikka eivät kohtalonalaiset ole asiasta tietoisia. En minä voi uskoa, että mikään tapaus olisi sattuman varassa, kuten tähän aikaan paljaasta tottumuksesta väitetään. Kaikella on alkusyynsä ja seurauksensa. Jokainen tapahtuma on rengas kohtalojen loppumattomassa sarjassa, joka on alkanut aikojen alussa, ja joka loppunee vasta maailmankaikkeuden suuressa levossa. Meissä uinuvat voimat, joita emme tunne, siirtyvät esineihin, joita pitelemme, kuten esimerkiksi sähkö syntyy ja kehittyy epäelimellisistä olijoista. Miksi eivät siirtyisi ne epäsointuiset voimat, jotka ovat onnettomuuden ja kuoleman välittäjinä? Tämä timantti, joka sukupolvien vieriessä on vaeltanut onnettomasta kädestä toiseen — — —
Alice tarttui siniseen timanttiin.
— Voi isäkulta, älä tänä iltana puhu onnettomuudesta ja kuolemasta, pyysi hän. — Salli minun olla onnellinen silloin kun voin. Sitäpaitsi on ruhtinas jo sanonut, että sinisen timantin huonot ominaisuudet ovat muuttuneet hyviksi senjälkeen kun se joutui minun huostaani.
Päivällisen jälkeen kokoontuivat eri salongeissa olevat matkustajat kuulemaan soittoa. Soittokunta esitti parhaat kappaleensa, ja eräs mukana ollut kuuluisa amerikkalainen laulajatar antoi avustustaan. Nuoriso keskusteli. Tupakkasalongissa väittelivät herrat siitä nopeudesta, jolla laiva kulki. Muutamat ammattipelurit olivat saaneet joukkoonsa erään "oppimattoman" ja tarjoutuivat nyt kilvalla opettamaan tätä.
Komentosillalla kävelivät yövartijat edestakaisin, huutaen tämän tästä: "Kaikki hyvin!" Taivas oli tähtikirkas, ja "Titanic" kulki suurinta vauhtiaan.
— Piru vieköön, sanoi eräs vahtijoista. — Tänä iltana kuulin kerrottavan, että sininen timantti on laivassa. Se merkitsee onnettomuutta. Jos saisin sen käsiini, heittäisin sen arvelematta syvimmällä kohdalla mereen.
VI LUKU.
Tuhonsaattaja.
Kaukana pohjolassa, Grönlannissa, maailman suurimmalla saarella, joka on yli 2 miljoonan neliökilometrin laajuisen jääkentän peittämä, paistaa kesän lämmin aurinko häikäisevän valkeitten tasankojen yli. Kaikkialla vallitsee hiljaisuus ja äänettömyys. Ainoastaan jokin merenpinnalla loikova hylje tai lintu silloin tällöin keskeyttää huudollaan hiljaisuuden. Jäänkappaleita liukuu hiljalleen merivirran mukana rannikkoa pitkin. Mitään kauppalaivoja ei koskaan näy.