Mutta eräänä päivänä kuuluu kauhea paukaus, ikäänkuin suunnattoman suurella panoksella räjäytettäisiin kallionlohkare irti. Ääni kuuluu tuhatkertaisena kaikuna jääseinistä takaisin. Kaikki elävät olennot pelästyvät. Linnut nousevat korkeuteen ja hylkeet sukeltavat syvyyteen. Eräs suurista jäävuorista on "poikinut", kuten sanotaan. Jättiläisjäämöhkäle, joka painaa satojatuhansia tonneja, on irtaantunut emävuoresta ja syöksynyt mereen. Se vajoaa puolen korkeuttaan ja kohoaa taas ylös. Sitten kiekahtaa se muutaman kerran ympäri, kunnes saavuttaa tasapainonsa.
Suunnattoman suuri jäämöhkäle, täydellinen vuori, liukuu hiljalleen eteläänpäin. Se kohoaa toista sataa jalkaa vedenpinnan yli, ulottuen enemmän kuin tuhannen jalan syvyydellä vedenpinnan alapuolelle. Sinerviä ja hopeanhohtoisia luolia näkyy sen sivuilla. Sen huippu on satulinnan huipun kaltainen. Juhlallisennäköisenä liukuu se viikko viikolta yhä kauemmaksi rannasta. Eräänä päivänä saa se seuralaisekseen toisen jäävuoren, itseään vielä haaveellisennäköisemmän. Tuo kammottava jäävuorikulkue saa uusia seuralaisia Baffinin lahdesta ja Davisin salmesi.
Tänä keväänä liukuivat jäävuoret kauemmaksi etelään kuin tavallisesti. Ne lyöttäytyivät yhteen, muodostaen useamman kymmenen neliöpeninkulman laajuisen jäämanteren, jonka esijoukkona kulki lukemattomia pienempiä jäälohkareita. Ne jäähdyttivät veden ja ilman tavattoman kylmäksi. Ne soluivat suurien Atlannin-laivojen kulkuväylille, tehden merenkulun epävarmaksi. Aaveittentapaisina olivat ne piilossa, odottaen saalista. Ja voi niitä, jotka joutuivat koskettamaan niitten teräviä reunoja!
Musta höyrylaivanrunko kiiti hyvää vauhtia usvan halki. Tähystäjän jännitetyt silmät eivät nähneet muuta kuin epätasaista, harmaata sumua, joka lainehti edestakaisin, tehden eteennäkemisen mahdottomaksi. Höyrypilli vihelsi, ja vartija seisoi käsi konehuoneeseen johtavassa sähköttimessä.
Äkkiä oli laiva jäitten keskellä. Jäät olivat irtonaisia laattoja, jotka eivät suorastaan olleet vaarallisia laivalle, mutta jotka kovan kylmyyden yhteydessä todistivat suuremman jäävuoren olevan lähellä. Tähystäjän tarkkaavaisuus tulee kaksinkertaiseksi. Kapteeni, joka oli varovainen mies, hiljensi kulkua. Laiva kulki puolella vauhdilla, murtaen keulallaan jäänlohkareet. Potkurien työ oli raskasta, kun ne liikkuivat sakeassa jäänsohjussa.
Mutta nytpä ilmestyi sumusta jättiläismäinen valkea kummitus, joka oli monta sataa jalkaa korkea. Jäävuori! Tähystäjä antoi hälyytyksen, konehuoneen sähkökello soi, ja potkurit alkoivat pyöriä päinvastaiseen suuntaan. Ainoastaan muutaman kymmenen metrin päässä jäävuoresta pysähtyi laiva. Kapteeni ja perämiehet päästivät helpotuksen huokauksen ja onnittelivat toisiaan.
— Se oli lähellä silmää, herrat, sanoi kapteeni. — Jos tämä kohtaus olisi sattunut yöllä, olisimme olleet hukassa. Nyt on meidän varotettava muita laivoja.
* * * * *
Marconihytin sähkölennätinlaitos ratisi. Kipinät lentelivät avaruudessa ja saapuivat päämääräänsä. Suuri laiva, oikea merijättiläinen halkasi Atlannin aaltoja, ollen ensi matkallaan uutta mannerta kohti. Sähköttäjä otti vastaan sanoman ja kirjotti sen luettavaan muotoon. Sitten pani hän takin ylleen ja lakin päähänsä sekä riensi komentosillalle.
— Missä on kapteeni, kysyi hän.