KAHDEKSASKOLMATTA LUKU.
»Herra West, nyt on jo myöhäisempi, kuin määräämänne herrättämisaika. Ette herännytkään yhtä helposti kuin ennen».
Sehän oli palvelijani Sawyerin ääni! Hypähdin istumaan vuoteellani ja katselin ympärilleni. Olin maanalaisessa kammiossani. Himmeä lamppu, joka paloi aina minun täällä ollessani, valaisi tuttuja seiniä sekä huonekaluja. Sawyer seisoi vuoteeni vieressä kädessään lasi sherryä, joka minun tuli tohtori Pillsburyn määräyksen mukaan juoda heti hypnoottisesta unesta herättyäni saadakseni jäykistyneen elontoiminnan uudelleen vireille.
»Ottakaa nyt nopeasti tämä, herra West», sanoi hän, kun tylsästi tuijotin häneen. »Se tekee teille hyvää, herra West, sillä te olette hyvin uupuneen ja huonon näköinen».
Tyhjensin nopeasti lasin ja aloin miettiä, mitä oli tapahtunut. Asiahan oli luonnollisesti aivan yksinkertainen! Koko kahdeskymmenes vuosisata oli ollut vain unelma. Unissanihan minä vain olin nähnytkin tuon suruttoman ihmiskunnan ja sen nerokkaasti yksinkertaisen yhteiskuntajärjestelmän, ihanan uuden Bostonin torneineen ja huippuineen, puistoineen ja suihkukaivoineen sekä kaikkialla esiintyvine varallisuuksineen. Koko tuo rakastettava perhe, jonka tunsin niin hyvin ja jota pidin niin suuressa arvossa, ystävällinen isäntäni ja opettajani tohtori Leete, hänen puolisonsa ja tyttärensä, toinen ja kauniimpi Edit, minun morsiameni – kaikki olivat olleetkin vain unikuvia, mielikuvituksen tuotteita!
Istuin kauan aikaa samassa asemassa, missä olin ollut, huomatessani tämän tosiasian: istuin vuoteellani selkä suorana ja tuijotin eteeni koettaen muistella ihmeellisen uneni eri tapahtumia ja kohtauksia. Sawyer kävi tämän nähdessään levottomaksi ja kysyi huolissaan, mikä minua vaivaa. Hänen surullinen kysymyksensä sai minut vihdoin täyteen tajuntaani. Pakotin, vaikkakin vaivaloisesti, ajatukseni tottelemaan tahtoani, koetin mukautua todellisiin oloihin ja vakuutin tuolle uskolliselle nuorukaiselle, että minua ei vaivaa mikään.
»Olen vain nähnyt kummallista unta, Sawyer, siinä kaikki», sanoin, »peräti kum-mal-lista unta».
Puin koneellisesti vaatteet ylleni. Pääni tuntui olevan sekaisin, kaikki oli niin epävarmaa, että en tahtonut tuntea itseäni. Istuin kahvi- ja voileipätarjoimen ääreen, jonka Sawyer toi minulle joka aamu, ennenkuin menin ulos. Aamulehti oli vieressäni, otin sen ja katseeni sattui päivämäärään: toukokuun 31 päivänä 1887.
Siitä hetkestä saakka, kun olin avannut silmäni, olin tietysti käsittänyt, että pitkä ja monipuolinen elämäni kahdennellakymmenennellä vuosisadalla olikin ollut vain unta. Mutta siitä huolimatta säpsähdin huomatessani niin ratkaisevan todistuksen siitä, että maailma oli ainoastaan muutamia tunteja vanhempi kuin maata mennessäni.
Loin katseeni lehden etusivulla olevaan sisältöluetteloon, jossa mainittiin tärkeimmät päivän uutiset. Se kuului: