Sanojani seurasi syvä äänettömyys. Puhuessani oli lämmin myötätuntoisuus vallannut minut. Mutta kun katselin ympärilläni olevaa seuraa, huomasin, että heidän kasvojensa ilmeet eivät suinkaan osottaneet liikutusta, joka minut oli vallannut, vaan kylmää, ylpeätä kummastelemista. Edit näytti sen lisäksi loukkaantuneelta, hänen isänsä suuttuneelta. Naiset vaihtoivat loukattua viattomuutta osottavia silmäyksiä, ja eräs herroista asetti silmälasit paremmin nenälleen, katsellen minua jonkinlaisella tieteellisellä uteliaisuudella. Kun huomasin, että olot, jotka minusta tuntuivat aivan sietämättömiltä, eivät näyttäneet laisinkaan vaikuttavan heihin, ja että sanani, jotka liikuttivat sydäntäni siinä määrässä, että en tahtonut voida niitä lausua, kiihottivat heitä vain nousemaan minua vastaan, jouduin ensin hämilleni ja sitten minut valtasi syvä epätoivon ja voimattomuuden tunne. Mitäpä voivat nuo onnettomat, kurjuuteen vaipuneet ihmiset toivoa, kun heidän onnettomuutensa ei rahtuistakaan liikuttanut näitä ajattelevia miehiä ja helläsydämisiä naisia! Silloin johtui mieleeni, että vika on varmaankin minussa. En ole osannut puhua oikealla tavalla. Epäilemättä olen esittänyt asian huonosti. He suuttuivat ehkä sentähden, että he luulivat minun tahtovan syyttää heitä, vaikka olin vain, sen Jumala tietää, ajatellut yksinomaan tosiolojen kauheutta, koettamatta millään tavalla etsiä ketään syyllistä.

Hillitsin kiihkeän liikutukseni ja koetin puhua maltillisesti sekä johdonmukaisesti, poistaakseni äskeisten sanojeni vaikutusta. Sanoin heille, että en suinkaan ollut aikonut syyttää heitä enkä vetää heitä yhtä vähän kuin rikkaita yleensä edesvastaukseen maailman kurjuudesta, vaikka kyllä olikin totta, että se, mitä he tuhlasivat ylellisyyteen, olisi toisin käytettynä voinut poistaa paljon katkeroita kärsimyksiä. Nuo harvinaiset herkut, nuo kalliit viinit, hienot kankaat ja säihkyvät jalokivet riittäisivät jo monen ihmiselämän lunastushinnaksi. Hekin ovat siis tosin tavallaan syypäitä, samoin kuin henkilöt, jotka elävät tuhlaavaa, ylellistä elämää maassa, minkä asukkaat kärsivät nälkää. Mutta vaikka säästettäisiinkin kaikki se omaisuus, mitä rikkaat tuhlaavat, ei se suinkaan voisi läheskään poistaa köyhyyttä maailmasta. Varallisuutemme on niin vähäinen, että vaikka rikkaat suostuisivatkin jakamaan kaiken omaisuutensa köyhien kanssa, saisi jokainen ainoastaan niukan toimeentulon, jota kuitenkin maustaisi veljellinen rakkaus.

Maailman köyhyyden varsinaisena syynä ei ole ihmisten sydämmettömyys, vaan heidän mielettömyytensä. Ihmiskunnan kurjuus ei johdu yksityisen henkilön eikä kokonaisen luokankaan rikoksellisista töistä, vaan kauheasta, julmasta erehdyksestä, summattomasta, koko maailmaa pimentävästä sokeudesta.

Sitte osotin heille, kuinka nykyjään tuhlataan neljä viidesosaa ihmisten työvoimasta keskinäiseen kilpailuun, kun ei tuottajain välillä ole samaa päämäärää tavottelevaa keskinäistä yhteistoimintaa. Valaistakseni asiaa paremmin, mainitsin esimerkkinä kuivuutta kärsivän maan, joka voi tuottaa asukasten elintarpeet ainoastaan siinä tapauksessa, että saatavissa oleva vesi käytetään mahdollisimman tarkkaan. Huomautin, kuinka sellaisen maan hallituksen tärkeimpänä tehtävänä on pitää huolta siitä, että eivät yksityiset saa joko itsekkäisyydessään tai taitamattomuudessaan tuhlata vettä turhaan, koska siitä olisi seurauksena nälänhätä. Siitä syystä täytyy veden käyttäminen järjestää aivan tarkasti, joten ei yksityisten sallita mielensä mukaan ohjata sitä pois tai sulkea sen juoksua, tai muulla tavalla käyttää sitä väärin.

Ihmistyö on, selitin minä, hedelmällisyyttä synnyttävä virta. Se yksin tekee maapallon asuttavaksi. Mutta parhaassakin tapauksessa on tuossa virrassa vähän vettä, jonka tähden täytyy sen käyttämistä varten luoda erityinen järjestelmä, minkä avulla joka ainoa pisara voidaan tarkkaan käyttää. Siinä tapauksessa saavat koko maailman asukkaat runsaan toimeentulon.

Mutta kuinka tykkänään toisella tavalla menetellään käytännössä! Jokainen käyttää tuota kallisarvoista tavaraa aivan mielensä mukaan. Hänen toimiansa ohjaa ainoastaan kaksi yhtä voimakasta vaikutinta. Hän koettaa pelastaa oman satonsa ja turmella naapurinsa kylvön, saadakseen omasta viljastaan korkeamman hinnan. Tämän itsekkäisyyden ja vihamielisyyden seurauksena on, että toiset vainiot ovat tykkänään veden vallassa, kun taas toiset kärsivät kuivuutta, ja puolet vedestä menee tykkänään hukkaan. Sellaisessa maassa voivat kyllä jotkut yksityiset hankkia väkivallalla tai viekkaudella itselleen varoja ylelliseenkin elämään, mutta kansan suuren enemmistön täytyy pakostakin jäädä kurjuuteen. Heikoimpia ja vähätietoisempia yhteiskunnan jäseniä kalvaa katkera puute, alituinen nälänhätä.

Mutta jos tuo nälänhädän ahdistama kansa ottaisi täyttääkseen sen, mitä ennen on lyöty laimin, ja ryhtyisi järjestämään elämää synnyttävän virran juoksun, päämääränään ainoastaan yhteinen hyöty, niin maa kukoistaisi kuin puutarha eikä ainoankaan sen lapsen tarvitsisi kärsiä minkäänlaista puutetta.

Kuvailin sitte heille lähemmin tästä johtuvaa yleistä aineellista hyvinvointia, henkistä valistusta ja siveellisyyden kohoamista, joka ilmestyisi kaikkien ihmisten elämässä. Puhuin innostuneena uudesta maailmasta, jossa oli jokaiselle kyllin kaikkia tarpeita, sen siunauksesta, puhtaudesta ja oikeudenmukaisuudesta, sen onnea synnyttävästä veljellisestä rakkaudesta – sanalla sanoen maailmasta, jonka tosin olin nähnyt ainoastaan unessa, mutta jonka olisi voinut niin helposti toteuttaa.

Olin varmasti odottanut, että nyt luonnollisesti kaikkien ympärilläni olevain kasvot kirkastuvat ja kuvastavat samoja tunteita, kuin minunkin sielussani liikkui. Mutta ne kävivät päin vastoin yhä synkemmiksi, suuttuneemmiksi ja ivallisemmiksi. Innostuksen asemasta osottivat naiset inhoa sekä pelkoa, ja miehet puhkesivat vastenmielisyyttä sekä halveksimista osottaviin huutoihin. »Mieletön!» »Narri!» »Haaveilija!» »Yhteiskunnan vihollinen!» kirkuivat he. Ja se, joka oli tarkasti katsellut minua silmälasiensa lävitse, huusi:

»Hän sanoo, ettei meillä enää saisi olla ketään köyhiä – – ha ha ha!»